Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK:laisilta aloilta lähes mil…

Uutinen

SAK:laisilta aloilta lähes miljoona mukana tupossa (15.12.2000)

Syntyneen tulopoliittisen kokonaisratkaisun piirissä on SAK:laisilta aloilta noin 950 000 palkansaajaa ja sopimuksen kattavuus nousee noin 93 prosenttiin. Lisäksi noin 35 000 SAK:laisen työehdot määräytyvät käytännössä tupon mukaisina. Ensi vuoden osalta kattavuus on lähes sata prosenttia.

Puheenjohtaja Lauri Ihalaisen mukaan syntynyt tupo on paitsi palkkalinjaltaan solidaarinen, myös palkansaajien ostovoimaa ja työllisyyttä tukeva.

– Palkankorotukset ja indeksiehto kääntävät palkansaajien ostovoiman nousuun. Ratkaisu vakauttaa taloutta ja hillitsee inflaatiota, mikä on erityisen tärkeää pieni- ja keskituloisten näkökulmasta.

Ihalainen arvioi, että sopimuksen myötävaikutuksella on mahdollista synnyttää molempina sopimusvuosina 40 000 – 50 000 uutta työpaikkaa ja yltää 70 prosentin työllisyysasteeseen vuoden 2003 loppuun mennessä.

– Sopimus onkin askel kohti täystyöllisyyttä, Ihalainen toteaa.

Hän on tyytyväinen myös sopimuksen laatupakettiin, joka on tukevampi kuin vuosina 1995 ja 1997. Erityisen iloinen Ihalainen on siitä, että ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan saadaan tupon myötä korotus.