SAK:laisilla aloilla tupon piirissä noin 700 000 palkansaajaa
Tupon pohjalta oli työ- ja virkaehtosopimukset lauantaina klo 16 mennessä solmittu yli sadalle SAK:laiselle alalle. Noin klo 16.30 saatiin aikaan myös kaupan sekä majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimukset. Tupon piirissä on näin ollen noin 700 000 SAK:laista eli lähes kolme neljäsosaa SAK:laisesta kentästä.
Neuvottelut jatkuvat edelleen auki olevilla aloilla, mm. satamissa ja autoliikenteessä, rakennusalalla, merenkulussa, paperi- ja metsäteollisuudessa sekä postissa.
– Neuvottelut ovat edenneet sinänsä asiallisesti, mutta valitettavasti useita aloja on edelleen auki. Hyvän kattavuuden kannalta sopimustilanne ei vielä ole riittävä. Ponnisteluja uusien tupon pohjalta neuvoteltujen työehtosopimusten aikaansaamiseksi tuleekin vielä jatkaa. Neuvotteluosapuolten on yhdessä arvioitava miten klo 16 jälkeen syntyviin sopimuksiin suhtaudutaan, toteaa SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen.
Tiedot tuporaamin pohjalta syntyneistä työ- ja virkaehtosopimuksista oli määrä ilmoittaa keskusjärjestölle ja valtakunnansovittelijalle lauantaina klo 16 mennessä. SAK:n ja muiden työmarkkinakeskusjärjestöjen hallinnot ovat koolla sunnuntaina klo 17 arvioimassa edellytyksiä tulopoliittisen kokonaisratkaisun allekirjoittamiseen. Sopimus on tarkoitus allekirjoittaa sunnuntai-illan aikana.
Sopimusneuvottelujen tilanne SAK:laisissa ammattiliitoissa
SAK:n tupo-sivut löytyvät osoitteesta
.