SAK vastustaa työttömyysturvan leikkauksia ja kiristyksiä
Maan hallitus pitää edelleen kiinni työttömyysturvan 200 miljoonan euron leikkauksista, joilla se katsoo motivoivansa työttömät töihin. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK tyrmää hallituksen yksipuolisesti päättämät leikkaukset.
– Työllisyyttä ei edistetä työttömyysturvan kestoa leikkaamalla tai omavastuuaikaa pidentämällä, vaan palveluita parantamalla. Leikkaukset eivät tuo yhtäkään työpaikkaa, toteaa SAK:n työllisyysasioiden päällikkö Pirjo Väänänen.
Hänen mukaansa työttömyysturvan leikkaamisen sijaan pitäisi keskittyä työttömiä koskevan byrokratian purkamiseen.
– Työttömyysturvaan liittyy liian paljon mahdottomia ja ennalta-arvaamattomia karensseja, joiden vuoksi työtön voi joutua elämään ilman tuloja useita kuukausia. Osa tilanteista johtuu täysin tietämättömyydestä tai väärin täytetyistä papereista, Väänänen kertoo.
Nopeat ja laadukkaat palvelut
Työttömyyden pitkittymistä ehkäistään tehokkaimmin heti työttömyyden alussa. SAK:n mukaan henkilökohtainen tuki työn löytymiseen ja nopea palveluiden tarjoaminen on tehokkainta työllisyyden parantamista. Laadukkaat palvelut ja työtarjoukset edellyttävät lisäresursseja.
SAK:n arvion mukaan TE-toimistoihin tarvitaan nopeasti ruuhkan purkamiseen 100 uutta työntekijää.
– Pahimmassa tapauksessa työttömät eivät pääse kohtaamaan ketään ja jäävät ongelmineen yksin, Väänänen muistuttaa.