Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK vaatii Gazaan tulitaukoa

Uutinen

SAK vaatii Gazaan tulitaukoa

SAK yhtyy kansainvälisten järjestöjensä ITUCin ja ETUCin sekä monien ammattiliittojen jäsenten huoleen Israelin ja Palestiinan tilanteesta. Tuomitsemme kaikkien osapuolten siviileihin kohdistuneet väkivallanteot niin Israelissa, Gazassa kuin Länsirannalla, ja vaadimme Gazaan välitöntä ja pysyvää tulitaukoa.

Kaikilta osapuolilta on edellytettävä kansainvälisen oikeuden täyttä kunnioitusta, ja epäillyt rikkomukset on selvitettävä ja niihin syyllistyneet saatettava vastuuseen.

Gazan katastrofaalinen humanitaarinen tilanne edellyttää tulitauon lisäksi nopeaa ja laajaa kansainvälistä apua. Hallitusten on annettava vahva tuki YK-järjestöjen avustustyölle Gazassa, jossa sota ja Israelin saarto ovat johtamassa nälänhätään ja lamauttavat elintärkeät palvelut kuten terveydenhuollon. Välittömän henkien pelastamisen ohella on Kansainvälisen työjärjestön ILO:n korostamalla tavalla panostettava palestiinalaisten työmahdollisuuksien ja toimeentulon palauttamiseen.

Humanitaaristen ponnistelujen ohella Suomen hallituksen ja Euroopan unionin on muun kansainvälisen yhteisön rinnalla tehtävä viipymättä kaikki mahdollinen oikeudenmukaisen ja kestävän rauhan saavuttamiseksi Lähi-idässä. Lähtökohtana on oltava YK:n turvallisuusneuvoston päätelmien täytäntöönpano ja kahden itsenäisen ja elinkelpoisen valtion rauhanomainen rinnakkaiselo. Ratkaisemattomana jatkuva väkivallan kierre ja Israelin miehitys palestiinalaisalueilla ei ole pelkästään alueellinen tragedia, vaan epävakautta ja väkivaltaa luova tekijä koko maailmassa, Eurooppa mukaan lukien.

Annamme myös tukemme sille pitkäjänteiselle yhteistyölle, jota Ay-liikkeen maailmanjärjestö ITUC tekee Israelin ja Palestiinan ay-liikkeiden kanssa näiden jatkuvan vuoropuhelun vahvistamiseksi ja kestävän rauhan mahdollistamiseksi.