Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK liittyi reilun pelin rinta…

Uutinen

SAK liittyi reilun pelin rintamaan

Kiinalainen ompelija. Play Fair -kampanjan aineistoa. Kuva: www.sask.fi

SAK liittyi tänään viime viikolla startanneeseen ammattiliittojen ja kansalaisjärjestöjen Play Fair 2008 -kampanjaan.

Kansainvälinen kampanja haluaa kiinnittää huomiota työntekijöiden oikeuksiin globaalissa urheiluvälineteollisuudessa. Tähtäimessä ovat vuoden 2008 Pekingin olympialaiset.

– Olympialaisten ihanteisiin kuuluvat reilu peli ja kaikkien ihmisten kunnioittaminen, mutta sen ympärillä toimivassa liiketoiminnassa pelin henki on usein aivan toinen. Pahimmillaan kisatuotteiden olympialogon takaa voi löytyä törkeää ihmisten hyväksikäyttöä ja työntekijöiden perusoikeuksien rikkomista. Kampanja vaatii logon käytöstä vastaavia olympiakomiteoita puuttumaan tähän, SAK:n kansainvälisen osaston asiantuntija Pekka Ristelä kertoo.

Kansainväliseen kampanjaverkostoon kuuluu ammattiliittoja ja kansalaisjärjestöjä. Mukana on myös ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC.

– Kansainväliselle ay-liikkeelle kampanja antaa hyvän tilaisuuden nostaa esiin ih-misarvoiseen työhön liittyviä kysymyksiä yleisemminkin. Luonnollisesti muistutamme myös jokaisen työntekijän perusoikeudesta ammatilliseen järjestäytymiseen.

Play Fair -kampanjaverkosto julkaisi viime viikolla raportin virallisen olympiatunnuksen käyttöoikeuden ostaneiden kiinalaisten urheiluvälinetehtaiden työoloista. Tutkimuksessa kävi ilmi räikeitä työlainsäädännön rikkomuksia. Pahimmillaan työntekijöille maksetaan alle puolet Kiinan laillisesta minimipalkasta ja ylitöitä teetetään jopa 175 tuntia kuukaudessa. Irtisanoutumisesta saattaa menettää kuukauden palkan. Lisäksi yhdessä tehtaista oli työssä alle 16-vuotiaita koululaisia.

Play Fair -kampanjan suomalaisia kumppanijärjestöjä ovat Suomessa SAK:n lisäksi Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK, Kemianliitto ja Toimihenkilöunioni.