Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK kutsuu yrittäjiä ja päättä…

Piirros Samuli Lindberg.

Uutinen

SAK kutsuu yrittäjiä ja päättäjiä tutustumaan yhteisiin onnistumisiin

SAK:n lokakuussa ja marraskuussa kaupungista toiseen liikkuvaan hyvän työn kierrokseen kuuluu kaikille avoimet ja maksuttomat tapahtumat. Niissä käydään läpi konkreettisia työkaluja yritysten ja organisaatioiden arjen ja tuottavuuden parantamiseksi.

Tilaisuuksissa mukana olevan Metsä Groupin työnantajien ja työntekijöiden edustajat kertovat, miten he loivat vuorotyön yksilöllisen työaikamallinsa yhdessä. Malli tukee työkykyä, työelämässä pidempään jaksamista ja työajan sopeuttamista elämäntilanteeseen. Ne ovat myös tärkeitä tekijöitä työnantajalle.

– Esihenkilö käy jokaisen kanssa keskustelun, jossa kartoitetaan henkilökohtaisia työaikatoivomuksia, ja miten muutoinkin kunkin työntekijän työhyvinvointia voisi parantaa. Niitä otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon, Metsä Groupin työsuhdejohtaja Jari Forss kertoo.

Käytännön työkaluna tapahtumassa esitellään TYÖ2030 -kehittämisohjelman Tulevaisuusvuoropuhelu-menetelmä. Sen tavoitteena on lisätä organisaatioiden kykyä onnistua muutoksissa ja ennakoinnissa.

– Työn muutos tuo paljon mahdollisuuksia sekä haasteita. Näihin tarttuminen ei tapahdu itsestään, vaan vaatii yhteistä ymmärrystä, jaettua tilannekuvaa ja toimeen tarttumista, kertoo ohjelman johtaja Sanna Kulmala.

Hyvän työn kierroksen alustuksissa esitellään myös SAK:n tuoreen Hyvän työn mittarin tulokset. Metsä Groupin mallin ja TYÖ2030 tulevaisuusvuoropuhelun esittelyn jälkeen käydään yhteinen keskustelu siitä, miten Suomeen saataisiin maailman paras työelämä. Osallistujat saavat mukaansa myös 100 tapaa tehdä yhdessä -julkaisun.

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan

TAMPERE 15.10. klo 10.00–12.00
📍PAIKKA Hotelli Rosendahl (Pyynikintie 13, Tampere)  
🔗www.sak.fi/hyva-tyo-tampere-aamu
⏰Ilmoittaudu 8.10. mennessä  

TURKU 23.10 klo 9.00–11.00 
📍PAIKKA Hotelli Kakola (Kakolankatu 14, Turku)  
🔗www.sak.fi/hyva-tyo-turku-aamu
⏰Ilmoittaudu 8.10. mennessä 

HÄMEENLINNA 24.10. klo 8.30–10.30 
📍PAIKKA Hotelli Vaakuna (Possentie 1, Hämeenlinna)  
🔗www.sak.fi/hyva-tyo-hameenlinna-aamu
⏰Ilmoittaudu 14.10. mennessä 

ROVANIEMI 25.10 klo 9.00–11.00 
📍PAIKKA Artic Light Hotel (Valtakatu 18, Rovaniemi)   
🔗www.sak.fi/hyva-tyo-rovaniemi-aamu
⏰Ilmoittaudu 16.10. Mennessä 

HELSINKI 29.10 klo 9.00–11.00 
📍PAIKKA SAK:n monitoimitila (Pitkänsillaranta 3, Helsinki)  
🔗www.sak.fi/hyva-tyo-helsinki-aamu
⏰Ilmoittaudu 22.10. mennessä 

OULU 31.10. klo 9.00–11.00
📍PAIKKA Radisson Blu Hotel (Hallituskatu 1, Oulu)
🔗www.sak.fi/hyva-tyo-oulu-aamu
⏰Ilmoittaudu 23.10. Mennessä 

LAPPEENRANTA 5.11. klo 9.00–11.00  
📍PAIKKA Sokos Hotel Lappee (Brahenkatu 1, Lappeenranta)  
🔗www.sak.fi/hyva-tyo-lappeenranta-aamu
⏰Ilmoittaudu 30.10. mennessä 

JOENSUU 15.11. klo 9.00–11.00  
📍PAIKKA Sokos Hotel Vaakuna (Torikatu 20, Joensuu)  
🔗www.sak.fi/hyva-tyo-joensuu-aamu  
⏰Ilmoittaudu 11.11.2024 mennessä