Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK kannattaa monipuolista ene…

Uutinen

SAK kannattaa monipuolista energiaratkaisua

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK on ottanut kantaa energiapoliittisiin vaihtoehtoihin ja toimittanut kauppa- ja teollisuusministeriölle lausunnon uuden ydinvoimayksikön rakentamisesta. Lausunnossa SAK asettuu kannattamaan monipuolista energiapoliittista kokonaisratkaisua, jossa myös ydinvoiman tuotannon tulee olla mahdollista.

Suomen sähköntuotannon vahvuus on sen monipuolisuus, nojautuminen useampaa energialähteeseen. Vaikka sähkönkulutus energiatehokkuuden paranemisen ansiosta kasvaakin vähemmän kuin kansantulo, tarvitaan Suomeen uutta voimalaitostehoa. Pitkien etäisyyksien ja kylmän ilmaston takia energianhinta on pidettävä kohtuullisena ja sen saanti on turvattava kaikissa oloissa tuotannon riittävällä omavaraisuusasteella.
SAK arvioi, että pelkkä energiansäästö tai uusiutuvien polttoaineiden käyttö eivät ratkaise kysymystä perussähkön tuotannosta, vaan valinta on tehtävä kivihiilen, maakaasun ja sähkön lisätuonnin tai lisäydinvoiman rakentamisen välillä. Ympäristö- ja hintasyistä sekä ilmastosopimuksen toteuttamiseksi ydinvoiman lisärakentaminen on hyväksyttävää osana kokonaisvaltaista energia-ratkaisua.

Energiapoliittisen kokonaisratkaisun osana tulee rakentaa lisää yhdistettyä sähkön ja lämmön tuotantoa sekä siirtyä käyttämään siinä biopolttoaineita ja maakaasua. Samoin on jatkettava energiansäästöön ja uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön tähtääviä toimenpiteitä tutkimus- ja tuotekehityksen sekä vero-ohjauksen keinoin. Toimet edellyttävät myös julkisen rahoituksen lisäämistä.

Ydinvoimaloiden turvallisuudesta sekä ydinjätteiden käsittelystä ja loppusijoituksesta on huolehdittava tiukimpia turvallisuusvaatimuksia noudattaen. Suomen omien voimaloiden lisäksi ydinturvallisuuden edistäminen on välttämätöntä myös lähialueilla. Ydinvoiman käyttöön kriittisesti suhtautuvia mielipiteitä on kuultava ja varauksia sisältävät näkökohdat otettava huomioon voimaloiden turvallisuusratkaisuissa ja jätteiden loppusijoituksesta päätettäessä.

SAK:n hallitus kävi maanantaisessa kokouksessaan 12.3. perusteellisen ja monipuolisen keskustelun energiapoliittisista vaihtoehdoista. Viisi hallituksen jäsentä esitti, ettei SAK:n antaisi ydinvoimayksikön rakentamisesta lainkaan lausuntoa. Enemmistö (18) oli kuitenkin sitä mieltä, että kysymys on niin tärkeä, että järjestön on siihen otettava kantaa.

Myös Akava (14.3.) ja STTK (15.3.) ovat lausunnoissaan asettuneet puoltamaan uuden ydinvoimayksikön rakentamista.

Lisätietoja:
apulaisosastopäällikkö Matti Viialainen, puh. 040 760 6250

Lausunto kokonaisuudessaan (pdf)