Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset SAK jätti eriävän mielipiteen …

Uutinen

SAK jätti eriävän mielipiteen Välimäen työryhmä esitykseen: Julkiselle sektorille tulossa rinnakkaiset työmarkkinat (14.2.2000)

Aktiivista sosiaalipolitiikkaa pohtineen Välimäen työryhmän esitys on rakentamassa Suomeen rinnakkaisia, palkattomaan työhön perustuvia työmarkkinoita. Työryhmän esitys merkitsisi jopa 70 000 – 100 000 täysin työkykyisen ihmisen ”kuntouttamista” sijoittamalla heitä töihin kuntiin ja kolmannelle sektorille.

Esityksessä todetaan, että tällaisen kuntouttavan toiminnan on oltava työllistettävän kannalta mielekästä ja riittävän vaativaa. Silloin kun työttömän ainoa ongelma on työn puute, on mielekäs ja vaativa toiminta kuitenkin SAK:n mielestä työtä, joka on teetettävä työsuhteessa ja josta on maksettava palkkaa. Työryhmän malli merkitsisi helposti työsuhteisten julkisen ja kolmannen sektorin työntekijöiden korvaamista työmarkkinatuella tai toimeentulotuella kuntoutuvilla.

SAK:n mielestä kuntouttavan työllistämisen aktivointisuunnitelman tulisi olla kokonaissuunnitelma, jossa porras kerrallaan edettäisiin avoimille työmarkkinoille. Erityisiä kuntouttavia toimenpiteitä tulisi suunnata ainoastaan työttömille, joiden työllistymisen esteenä on muu kuin työn puute. Työryhmän esitys ei myöskään tuo työhallintoon tarvittavia varoja esitysten toteuttamiseksi, vaan hyvätkin mm. tukityöllistämiseen ja koulutukseen liittyvät ehdotukset jäävät korulauseiksi.

Työryhmän esitys luovutetaan ministeri Perholle perjantaina. SAK korostaa, ettei työryhmän esitystä voi pitää työryhmän yhteisenä näkemyksenä aktiivisen sosiaalipolitiikan kehittämisestä. Erityisesti puheenjohtaja Välimäen ote ryhmän työstä on ollut enemmänkin repivä kuin yhdistävä.

Eriävässä mielipiteessään SAK kummastelee myös työryhmän halua puuttua mm. työttömyysturvan kestoon ja työssäoloehtoon, työttömyysturvan lapsikorotuksiin sekä varhaiseläkejärjestelmään. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan rakenne tai eläkejärjestelmä eivät kuuluneet työryhmän toimeksiantoon. Näitä kysymyksiä varten on olemassa vakiintunut kolmikantamenettely. Työryhmä ei myöskään ole teettänyt mitään selvityksiä työttömyysturvaan liittyvien kommenttiensa tueksi – itse asiassa edes aihetta käsittelevään valmiiseen aineistoon ei ole tutustuttu. Mitkään tutkimustulokset eivät nimittäin tue näkemystä siitä, että pitkäaikaistyöttömät työllistyisivät, jos työttömyysturvaa heikennettäisiin.

Lisätietoja: sosiaalipoliittinen sihteeri Mirja Janerus, puh. (09) 7721 438