SAK ihmettelee Suomen Yrittäjien intoa romuttaa yleissitovuus
SAK:n edunvalvontajohtaja Janne Metsämäki hämmästelee Suomen Yrittäjien puheita yleissitovuuden merkityksen romahtamisesta.
– Yleissitovuus suojelee yhtälailla yritystä kuin palkansaajaa. Se estää yritysten välisen kilpailun vääristymistä, kun yleissitovilla työehtosopimuksilla torjutaan muun muassa palkkojen polkeminen. Työntekijöille yleissitovuus turvaa työsuhteen vähimmäisehdot.
Metsämäki epäileekin, että kommenteillaan yleissitovuuden vahingollisuudesta Suomen kilpailukyvylle yrittäjäjärjestö saattaa ajaa itsensä työelämän kehittämisen ulkopuolelle.
– Työelämän kehittämiselle on kuitenkin vahva tarve. Sen osoittavat muun muassa liittojen ja SAK:n keräämät tiedot, joiden mukaan neuvotteleminen ja sopiminen työpaikoilla ei läheskään aina suju asianmukaisesti.
SAK:n helmikuussa julkistamassa luottamushenkilökyselyssä joka kolmas vastaaja kertoi työnantajansa rikkovan työpaikalla noudatettavia lakeja ja sopimuksia.
SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Matti Huutola tänään Ylen Lapin radion haastattelussa kello 15.