SAK: Hallituksen varauduttava elvytykseen

Valtiovarainministeriön ehdotus ensi vuoden valtion talousarvioksi ei sisällä suuria yllätyksiä. Ehdotus noudattaa viime kevään kehysriihen linjauksia.
07.08.2012 17:03
SAK
.

– Valtiontalouden tasapainottamista jatketaan ensi vuonna, eli finanssipolitiikkaa ollaan kiristämässä samaan aikaan kun suhdannetilanne on osoittautumassa odotettua heikommaksi. Jos ja kun talouden huono tilanne alkaa näkyä työmarkkinoilla, on hallituksella oltava valmiutta työllisyyttä tukevaan talouspolitiikkaan, SAK:n pääekonomisti Olli Koski sanoo.

SAK:n mielestä työllisyyttä tukevia toimenpiteitä voisivat olla esimerkiksi perusväylänpidon määrärahojen korottaminen, vuokra-asuntotuotannon lisääminen ja tarvittavien infrastruktuuri-investointien aikaistaminen. Investointien osalta odotetaan edelleenkin päätöstä Suomen jäänmurtolaivaston uusimisesta ja alushankinnoista.

– Teollisuuden toimintaedellytyksistä on pidettävä huolta aktiivisella elinkeinopolitiikalla. Asuntopolitiikan osalta hallituksen on syytä aloittaa asuntopoliittisen toimenpideohjelmansa toteuttaminen, Olli Koski sanoo.

Kokonaisuutena valtiontalouden tasapainottaminen on toteutumassa melko oikeudenmukaisesti. Verotuksen työtulovähennyksen korotus ja uusi solidaarisuusvero tekevät tuloverotuksesta aikaisempaa progressiivisempaa, samalla kun sosiaaliturvaan ja työvoimapolitiikkaan on silti kyetty tekemään kohdennettuja parannuksia.

– SAK on tyytyväinen hallituksen sitoutumiseen nuorisotakuun toteuttamiseen ja työvoimapolitiikan määrärahakehitys on oikeansuuntainen. Jos suhdannetilanne edelleen heikkenee, on kuitenkin oltava valmiutta korottaa myös työvoimapolitiikan rahoitusta kysynnän mukaan. Sosiaaliturvassa työnteon kannustavuus paranee, kun työmarkkinatuen tarveharkinnasta luovutaan puolison tulojen osalta, pääekonomisti Olli Koski mainitsee.

Valtiovarainministeriön ehdotukseen sisältyy kuitenkin myös palkansaajalle ikäviä leikkauksia. SAK ei voi hyväksyä verottoman kilometrikorvauksen leikkaamista eikä palkansaajien rahoitusosuuden nostamista yksityisen hoidon Kela-korvauksissa.

Valtiovarainministeriön tiedote talousarvioehdotuksesta

Lisätietoja:

Pääekonomisti Olli Koski, puh. 050 541 9645

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.