Ruotsissa moni asiantuntija epäilee tuotannon ulkoistamisen kannattavuutta
Ruotsissa ay-lehti Dagens Arbete on julkaissut artikkelin, jossa kyseenalaistetaan tuotannon ulkoistamisen kannattavuus. Jutun mukaan ulkoistamisesta tuli 1990-luvulla liikeyritysten muotivirtaus. Ensin siirrettiin alihankintaan siivous, vartiointi ja työpaikkaruokalat, sitten kunnossapito ja kuljetukset.
Viime aikoina on yleistynyt myös tuotannon ulkoistaminen, mistä Ericssonin viimeaikaiset päätökset ovat tyypillisiä esimerkkejä. Samalla tiellä ovat Volvo ja ABB. Monen esikuvana on yhdysvaltalainen tietoliikennelaitteiden valmistaja Cisco, joka ei itse hoida tuotteiden valmistusta lainkaan.
Jutussa esiintyvät akateemiset ja ay-liikkeen asiantuntijat toteavat, että ulkoistamisen etujen ja haittojen mittaamiselle ei ole olemassa yksiselitteisiä perusteita. Moni heistä mainitsee tuotannon ulkoistamisen ongelmalliseksi seuraukseksi sen, että samalla yrityksestä alkaa kadota tuotantoteknistä osaamista.
Kirjoittaja Harald Gatu muistuttaa Nokian pääjohtajan Jorma Ollilan viime tammikuussa esittämästä lausunnosta, jonka mukaan laitteiden valmistus pysyy Nokian kännykkäyksikön ydinosaamisen alueena. Dagens Arbeten kirjoituksen mukaan Nokia on siirtänyt alihankintaan kymmenesosan kännyköiden tuotannosta ja lisää ulkoistamista, mutta se keskittyy vanhimpien mallien valmistukseen. Lisäksi, Gatu huomauttaa, Nokia ei tavoittele alihankinnalla kustannussäästöjä vaan joustavuutta.
Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittanut