Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Ruotsin LO yksituumainen tavoi…

Ruotsin sadan kruunun seteli

Uutinen

Ruotsin LO yksituumainen tavoiteltavien korotuspottien laskentatavasta

Ruotsissa ammatillisen keskusjärjestön LO:n hallitus pääsi maanantaina yhteisymmärrykseen mallista, jolla LO haluaa laskea ensi talven tes-kierroksella kunkin liiton jaettavaksi tulevan korotuspotin suuruuden. Korotusvaatimuksen tasosta on tarkoitus päättää joulukuussa. Edellisellä neuvottelukierroksella LO:n liittojen rintama hajosi erimielisyyksiin, jotka koskivat matalapalkkaisten palkkoja.

Maanantaina sovitussa laskentamallissa kaikille alle 25 000 kruunua (2 900 euroa) kuukaudessa ansaitseville tulee samansuuruinen korotus kruunuissa. Jos tavoitteeksi asetettaisiin joulukuussa esimerkiksi kahden prosentin korotustaso, se toisi liiton jaettavissa olevaan korotuspottiin 500 kruunua (58 euroa) jokaista alle 25 000 kruunua kuukaudessa tienaavaa kohti. Yli 25 000 kruunua kuukaudessa ansaitsevista kertyvä korotuspotti laskettaisiin sen sijaan prosentteina kunkin jäsenen palkasta. Esimerkiksi 30 000 kruunua kuukaudessa hankkiva kasvattaisi liittonsa jaettavaksi tulevaa korotuspottia 600 kruunua.

LO pyrkii yhteisymmärrykseen palkankorotusmallista toimihenkilöitä edustavien ay-järjestöjen kanssa. Jos siihen päädytään, laskentamallin kruunu- ja prosenttikorotusten taitekohdaksi sopisi LO:n mielestä 29 200 kruunua (3 387 euroa) kuukaudessa. Se on tulojen keskiarvo Ruotsissa.

Kruunu- ja prosenttikorotuksista kukin liitto neuvottelee sopimusalojensa työnantajajärjestöjen kanssa. Muut maanantaina sovitut tavoitteet koskevat vanhempainrahaa, työtapaturmien korvauksia, ammattitautien todentamista sekä eläkkeiden laskentatapaa. Niistä LO neuvottelee suoraan työnantajien keskusjärjestön Svenskt Näringslivin kanssa.

Juhani Artto