Ruotsin IF Metall allekirjoitti lomautus- ja koulutussopimuksen
Mallia arvostellaan useassa muussa teollisuusliitossa
Ruotsin suurin teollisuustyöntekijöiden liitto IF Metall allekirjoitti maanantaina työnantajien kanssa lomautus- ja koulutussopimuksen. Se mahdollistaa – vaihtoehtona irtisanomisille – lomautus- ja koulutusjaksoja, joiden aikana työntekijän palkka riippuu työajan pituudesta. Palkan on kuitenkin oltava vähintään 80 prosenttia työntekijän normaalista palkasta, vaikka työaikaa lyhennettäisiin alle 80 prosenttiin normaalista.
IF Metall pitää 31. maaliskuuta 2010 asti voimassa olevaa sopimusta järjestelynä, joka auttaa teknologia-, metalli- ja kemianteollisuuden yrityksiä ja työntekijöitä selviytymään kansainvälisen talouskriisin puristuksessa mahdollisimman vähin menetyksin.
– Tuhannet jäsenet välttyvät sopimuksen ansiosta irtisanomisvaroitukselta, IF Metallin sopimussihteeri Veli-Pekka Säikkälä sanoo. Ruotsissa irtisanomisvaroitus johtaa yleensä työsuhteen päättymiseen, koska Ruotsin lainsäädäntö ei tunne Suomessa sovellettavaa lomautusmenettelyä.
Useassa muussa teollisuustyöntekijöiden ammattiliitossa IF Metallin maanantainen sopimus on leimattu arveluttavaksi. Paperityöläisten liiton Pappersin puheenjohtaja Jan-Henrik Sandberg kertoo Dagens Arbetessa, että ammatillisen keskusjärjestön LO:n hallituksessa IF Metallin tuoreeseen sopimukseen on suhtauduttu skeptisesti.
– Kaikki ymmärtävät IF Metallin vaikean tilanteen, mutta mielipiteensä ilmaisseiden mielestä palkkojen alentaminen ei ole oikea tie.
Pappersin liittohallitus torjui tiistaina alan työnantajien ehdotuksen solmia metsäteollisuudessa samanlainen ”kriisisopimus” kuin metalli-, teknologia- ja kemianteollisuudessa.
Myös kirjatyöntekijöiden liiton puheenjohtaja Tommy Andersson on ottanut etäisyyttä IF Metallin sopimukseen.
– Pöydälle on nyt laitettu uusi periaate, suhdanteisiin sopeutettu palkka. Se on väärä polku. Se sotii kaikkea sitä vastaan, mitä olemme edustaneet 1900-luvulla, Andersson arvostelee.
Samansuuntaisesti IF Metallin sopimusta on kommentoinut niin ikään metsä- ja puutyöväenliiton puheenjohtaja Kjell Dahlström.