Ruotsin ay-liike ajaa suurimpia palkankorotuksia matalapalkka-aloille

12.03.2001 11:36
SAK

Ruotsin tes-kierroksella ovat vuorossa naisvaltaiset, matalapalkkaiset toimialat: liike-, kunta-, kiinteistö-, hotelli- ja ravintola-ala. Niiden sopimusten voimassaolo päättyy maaliskuun lopussa. Ammatillinen keskusjärjestö LO (www.lo.se) aloitti kansainvälisenä naisten päivänä 8.3. kampanjan teollisuudessa solmittuja, runsaan kolmen prosentin palkankorotuksia suurempien parannusten puolesta. "Nyt on naisten vuoro", todetaan kampanjan tunnuksessa.

Työnantajat ovat esittäneet aloille teollisuutta matalampia korotuksia tai jopa palkkojen jäädyttämistä. LO:n puheenjohtaja Wanja Lundby-Wedin korostaa, että ay-liike ei pidä teollisuuden korotuksia enimmäisrajana, koska matalapalkkaisten korotustarve on suurin ja maan talouden ja työllisyyden koheneminen mahdollistavat reilut korotukset.

Lundby-Wedinin mielestä kuntien on valittava veronalennusten sijaan naisvaltaisen henkilöstönsä ansiotason korottaminen. "Se myös parantaa terveyden- ja sosiaalihuollon laatua", hän perustelee. Kunta-alalla miesten ja naisten palkkaero on lähes 6 000 markkaa kuukaudessa eli runsaat kaksi kertaa yli kaikkien alojen keskiarvon.

Naisten aseman kehittämiseen työmarkkinoilla tähtää myös Ruotsin hallituksen aloittama valmistelu, jolla osa-aikaistyötä aiotaan rajoittaa lakisääteisesti.

Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittaneet
ja

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.