Roboteista potkua tuotantoon

Lämmin ja kostea ilma lyö vastaan, kun tulemme automatisoidulle tuotantolinjalle, jolla oranssit robottikäsivarret nostavat tulevia wc-istuimia riviin ja muovaavat harmaan massan kätevästi istuimiksi.

– Lämpötilan ja ilmankosteuden on oltava sopivia, muuten massa menee pilalle, tehdastyöntekijöiden pääluottamusmies Rainer Timonen selittää tuotantohallin lähes trooppista ilmastoa.

Työntekijöitä tarvitaan vain muutama valvomaan, että koneet valavat, nostavat ja leikkaavat oikein. Kaikki näyttääkin sujuvan niin kuin pitää. Seuraavan hallin lämpötila on yhtä tukala, mutta kosteudesta ei ole tietoakaan. Kaksi täysin automatisoitua trukkia lastaa lasitettuja wc-istuimia lähes sata metriä pitkän uunin hihnalle. Uuni siirrettiin tänne muutama vuosi sitten konsernin lakkautetulta tehtaalta Hollannista.

– Pytyt ja lavuaarit lastataan täällä automaattisesti 1 280-asteiseen uuniin ja toisessa päässä taas ulos uunista. Trukit ymmärtävät jopa siirtyä käskemättä latausasemalle, kun akku alkaa käydä vähiin, Rainer Timonen kertoo ja kävelee huolettomasti suoraan trukin ajolinjalle näyttääkseen, että trukki älyää pysähtyä ajoissa.

Hän kertoo, että tehtaan tuotantoa ryhdyttiin automatisoimaan jo 1990-luvulla ja suuntaus jatkuu yhä. Sillä halutaan taata tuotannon kannattavuus ja tehtaan pysyminen Tammisaaressa.

– Meidän asemaamme vahvistaa myös se, että tehtaan kunnossapidosta huolehditaan hyvin. Tähän uusi omistajakin kiinnitti käydessään heti huomiota. Sekä koneet että tehdasrakennus ovat hyvässä kunnossa. Yritykset antavat monesti rakennusten rapistua, ja korjaaminen käy kalliiksi siinä vaiheessa, kun ne ovat luhistumisen partaalla.

Miljardikauppa toi uuden omistajan

IDO Kylpyhuone sai äskettäin uuden omistajan, kun emoyhtiö Sanitec myytiin 1,1 miljardilla eurolla sveitsiläiselle Geberitille, jolla myös on pitkät perinteet saniteettiposliinialalta. Geberit on työntekijöille entuudestaan tuttu, sillä yritykset ovat tehneet yhteistyötä.

– Emme vastustaneet kauppaa, sillä uusi omistaja tuntuu suhtautuvan mukavasti sekä meihin että siihen, mitä teemme. Tässä kävi hyvin, sillä jos tehdas sulkisi ovensa, paikkakunnalla olisi yhtäkkiä melkoisesti vapaita tontteja ja tyhjiä taloja. Täällä ei oikeastaan ole muita isoja työnantajia.

IDOlla on tällä hetkellä 140 työntekijää tuotantopuolella. Omistajanvaihdoksen jälkeisiin yt-neuvotteluihin oli Rainer Timosen mukaan osattu varautua, mutta ne sujuivat melko kivuttomasti. Lopputulemana oli seitsemän iäkkään työntekijän vapaaehtoiset eläkejärjestelyt, ja ainoastaan yksi määräaikainen joutui lopettamaan. Ilman automatisointia kenelläkään tuskin olisi töitä.

– Automatisaatio on mennyt niin pitkälle, että robotit tekevät 90 prosenttia työstä. Tuotannossa halutaan päästä eroon kaikista tarpeettomista työvaiheista ja liikkeistä.

Rainer Timonen kuitenkin toteaa rauhallisesti, että aina jää jäljelle työtehtäviä, joista robotit eivät suoriudu.

Ihmistä tarvitaan viimeistelyyn

Tehtaalla valmistetaan noin 300 000 wc-istuinta vuodessa, ja työtä on toistaiseksi riittänyt. Eikä ihme, sillä wc-istuimet ja pesualtaat valmistetaan paikan päällä alusta loppuun. Poikkeuksena ovat vain muoviset kannet ja wc-istuimen sisällä oleva muovimekanismi.

– Kaikki tuotteemme kulkevat ihmiskäsien kautta ennen kuin ne lähtevät tehtaalta, ja niin on jatkossakin. Sellaisia robottisilmiä ei olekaan, että ne havaitsisivat halkeamat ja pikkuviat yhtä hyvin kuin ihminen, Rainer Timonen sanoo.

– Valvontaan, loppusilaukseen ja laaduntarkastukseen kaikkine hienouksineen tarvitaan ihmisiä. Asennustyö tehdään sitä paitsi edelleen täysin manuaalisesti. Robotit vain noutavat komponentit asennuslinjalle, lisää työsuojeluvaltuutettu Kenneth Strömberg, jolla itselläänkin on kokemusta asennustyöstä.

Edelleen myös käsityötä

Tarkkuus tuntuu olevan avainsana, kun IDOn työntekijät kuvailevat työtään. Käsinvaluosaston Kjell Grönroos mainitsee myös kärsivällisyyden.

– Pitää olla kärsivällinen ja malttaa odottaa massan kuivumista. Toisaalta ei saa vetkutellakaan, koska massa saattaa muuten halkeilla muoteissa. Pitää olla näppituntumaa, niin että tietää, millaisen massan kanssa juuri tänään touhutaan, hän sanoo.

Kjell Grönroos on yksi kaikkiaan kuudesta työntekijästä, jotka edelleen valavat altaita käsin osastolla, joka tuntuu automatisoitujen tuotantohallien täydelliseltä vastakohdalta. Pian selviää, ettei manuaalinen valaminen ole tiedettä vaan jotakin, mikä pitää oppia tuntemaan näpeissään.

– Aamulla pitää nähdä, mitä vauhtia massa työntyy ulos letkusta ja päätellä siitä, millaisen massan kanssa me sinä päivänä työskentelemme. Ulkona on tänään melko kylmää ja kuivaa, joten massa kuivuu ja jähmettyy, ja sen kanssa täytyy toimia nopeasti, Kjell kertoo.

Hän viihtyy osastolla, ja tekee työtä kaikkein mieluiten käsillään. Vaikka työ on raskaampaa, aika kuluu nopeammin. Nykyään ainoastaan pienet tuotantosarjat valetaan käsin, joten vaihtelua ei ole paljon.

– Valamme tätä nykyä käsin lähes pelkästään lavuaareja ja pesuistuimia. Siitä on varmaan pari kolme vuotta, kun olen viimeksi valanut wc-istuimen.

Johan Lund