Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Ritva Savtschenko jatkaa elint…

Uutinen

Ritva Savtschenko jatkaa elintarviketyöläisten puheenjohtajana

Ritva Savtschenko

Suomen Elintarviketyöläisten Liiton SEL:n edustajakokous valitsi viime viikonloppuna Ritva Savtschenkon yksimielisesti jatkoon liiton puheenjohtajana. Uusi viisivuotinen puheenjohtajuuskausi on 57-vuotiaalle Savtschenkolle kolmas peräkkäinen SEL:n johdossa. Liittovaltuuston puheenjohtajaksi valittiin niin ikään yksimielisesti Pauli Paavola Helsingistä.

Edustajakokous hyväksyi laajan ohjelma-asiakirjan seuraavalle edustajakokouskaudelle. Asiakirjan mukaan SEL jatkaa kampanjointiaan ruuan arvonlisäveron alentamiseksi. SEL vaatii veron alentamista nykyisestä 17 %:sta takaisin 12 %:iin. Liiton tavoitteena on myös alkoholijuomien valmisteverojen alentaminen.

Ohjelma-asiakirjassa kiinnitetään huomiota elintarvikealan muita teollisuusaloja alhaisempaan palkkatasoon. Muina alan perusongelmina mainitaan työn ja perhe-elämän sekä työn ja koulutuksen yhteensovittaminen. Työaikojen suhteen SEL:n edustajakokous uudisti liiton tavoitteen viikkotyöajan lyhentämisestä 30 tuntiin ansiotasoa alentamatta.

SEL:n ohjelma-asiakirjan tavoitteita ovat myös mm. koko työuran kattava koulutus, kansallisen maataloustuen jatkuminen koko maassa, ruuan alkuperämaamerkinnän saattaminen pakolliseksi, kunnallisten elintarvikevalvontajärjestelmien resurssien lisääminen sekä Baltian maiden ay-liikkeen kehittäminen. Ohjelma-asiakirjassa pohditaan myös biotekniikan vaikutuksia elintarvikeketjuun, tuotannon eettisyyteen, työn sisältöön ja työllisyyteen.

SEL:n 17. edustajakokous kokoontui Hyvinkäällä 30. ja 31.8.