Juha Kostiainen kehottaa matkustamaan ratikalla.
Ratikka on tasa-arvoinen liikenneväline
”Hankitaan pitemmät bussit, jotka toimivat sähköllä” on ollut tyypillinen ehdotus tamperelaisessa ratikkakeskustelussa, kun on vastustettu uuden ja vetovoimaisen joukkoliikennevälineen hankintaa. Kymmenien vuosien kokemuksen perusteella tamperelaisesta joukkoliikenteestä olen esittänyt vastakysymyksen: miksi itseään kunnioittava työssä käyvä tamperelaismies nousisi pitempään bussiin, kun ei ole noussut lyhyempäänkään?
En ole saanut yhtään vastausta. Eikä ihme, tuollainen olisi ilmiselvä tyylivirhe. Busseja käyttävät naiset, lapset, eläkeläiset, opiskelijat ja ne raukat, joilla ei ole varaa omaan autoon.
Viimeiset kymmenkunta vuotta olen ollut helsinkiläisen joukkoliikenteen aktiivinen käyttäjä, erityisesti ratikan ja lähijunan. Mikäli mahdollista, valitsen ratikan. Sitä käyttävätkin kaikki asemasta ja varallisuudesta riippumatta. Kysymys ei ole insinööritieteellisistä asioista kuten välityskyvystä, kapasiteetista tai energiatehokuudesta, vaan siitä, että ratikka on miellyttävä, mukava ja siinä istuessa kokee olevansa ikään kuin ”kaupungin sisällä”. Jopa miehet käyttävät sitä, tästä on minun kokemukseni ohella tutkimuksellista näyttöä.
Raideliikenne sopii erityisen hyvin miehille, koska reitti on ennustettava ja hallittava, eikä väärään vaunuun nousemisen riski ole suuri. Vaimoni työpaikka on Espoossa, jonne hän Länsimetron hamaan tulevaisuuteen siirtynyttä valmistumista odottaessa kulkee bussilla. Olimme hiljattain sopineet tapaavamme keskustassa, mutta elokuvailta meni ohitse, kun hän oli noussut Matinkylässä kännykkään puhuessaan väärään bussiin, päätyi Leppävaaraan, josta jatkoi junalla Helsinkiin. Bussien kanssa käy helposti näin ja tällaista me miehet pyrimme välttämään.
Joukkoliikenne on siis ”tykkäämisbisnestä”. Jos joukkoliikenteen käyttöä halutaan lisätä – ja kasvavissa kaupungeissa sitä on pakko lisätä – on löydettävä kiinnostavia ratkaisuja. Joukkoliikenteen osuus kulkutavoista oli meillä 1960-luvun alussa yli 60 prosenttia, nyt alle 20 prosenttia. Henkilöauto tuli tilalle monestakin syystä: varallisuuden kasvu, autoiluun liittyvä vapauden tunne, hajautunut yhdyskuntarakenne ja kilpailun puute joukkoliikenteessä niin kaupunkien väillä kuin sisällä.
Pitkän linjan liikennesuunnittelija Seppo Lampinen väitteli tohtoriksi noin vuosi sitten suomalaisen liikenne- ja yhdyskuntasuunnittelun pitkästä linjasta. Hän osoitti perusteellisessa Tässä tie, missä kaupunki -tutkimuksessaan, että viimeiset viisikymmentä vuotta on suunniteltu henkilöautoliikenteen ehdoilla. Turhaan meillä ei ole eniten teitä henkilöä kohden koko Euroopassa, joskin metsäautoteillä on tässä osuutensa.
Nyt ilmapiiri näyttäisi olevan kääntymässä ja varsinkin nuorempi väki suosii joukko- ja kevyttä liikennettä. Ratikan osalta viittaan suuresti arvostamaani yhteiskunnalliseen vaikuttajaan Jukka Gustafssoniin, joka totesi muutama viikko sitten Tampereen kaupunginvaltuustossa, että ratikka on tasa-arvoinen liikenneväline.
Juha Kostiainen
Kirjoittaja on YIT:n kaupunkikehityksestä ja yhteiskuntasuhteista vastaava johtaja sekä Tampereen yliopiston kaupunkiseutujen strategisen kehittämisen dosentti.