Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Rakennusalojen työehdoista rat…

Uutinen

Rakennusalojen työehdoista ratkaisu

Työehtosopimusneuvottelut

SEL uhkaa kolmen päivän lakolla, PAM yhden päivän lakolla

Rakennusliitto on viimeisen viikon aikana saanut neuvottelutulokset lähes kaikille sopimusaloilleen. Neuvotteluja jatketaan enää lattianpäällystysalalla ja rakennustuoteteollisuudessa.

Neuvottelutulosten mukaan uudet sopimukset ovat kaksivuotisia, mutta ne voidaan irtisanoa päättymään ensi vuoden helmikuun lopussa. Palkkoja korotetaan yhdellä prosentilla toukokuun alussa. Vuoden 2011 palkankorotus sovitaan myöhemmin.

Neuvotteluissa saatiin aikaan historiallinen uudistus rakennus- ja maalausalalle. Kokeiluluontoisesti näillä aloilla voidaan paikallisesti sopia liukuvasta työajasta. Rakennusliiton mukaan liukuva työaika ei ole käytössä millään teollisuusalalla Suomessa eikä myöskään missään päin Eurooppaa rakennusalalla.

Työehdoista sovittu myös mm. paperiteollisuudessa ja JHL:n yksityisaloilla

Paperiliitto on puolestaan päässyt ratkaisuun paperiteollisuuden työntekijöiden työehtosopimuksesta. Kaksivuotinen sopimus nostaa alan palkkoja ensimmäisenä vuotena 0,5 %:lla. Neuvotteluissa sovittiin myös työehtosopimuksen mittavasta kehittämisestä alan kilpailukyvyn tukemiseksi ja työpaikkojen säilyttämiseksi.

Teollisuusalojen ammattiliitto TEAM on kuluvan sopimuskierroksen aikana solminut uudet työehdot kaikkiaan 12 sopimusalalle, viimeisimpänä keskiviikkona kenkä- ja nahkateollisuuteen. Uudet työehtosopimukset korottavat palkkoja ensimmäisenä vuotena vähintään 0,9 %. Muiden vuosien palkankorotuksista sovitaan erikseen ja tarvittaessa kolmivuotiset sopimukset voidaan irtisanoa päättymään kunkin vuoden maaliskuun lopussa. TEAM on uusissa sopimuksissa sopinut myös mm. isyysloma-ajan palkallisuudesta.

TEAMin työehtosopimuksista ovat enää auki huhtikuun lopussa päättyvät viestintäalan kolme pääsopimusta ja tammikuun lopussa päättynyt autonrengasalan sopimus.

Sähköliitto on saanut uusia neuvottelutuloksia mm. paperi-, tekstiili- ja kemianteollisuuden sähköasentajille. Liiton suurimman sopimusalan eli talotekniikka-alan noin 10 000 sähköasentajan neuvottelut ovat sen sijaan edelleen käynnissä. Sähköliitto neuvottelee sopimuksesta uuden Sähkötekniset Työnantajat -yhdistyksen kanssa. Huhtikuun lopussa päättyvän työehtosopimuksen neuvottelut eivät ole viime aikoina juurikaan edenneet.

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL sai maaliskuun lopussa neuvottelutulokset yksityisille opetus-, sosiaalipalvelu- ja terveysaloille, ammatillisille aikuiskoulutuskeskuksille ja työkeskuksille. Vuoden 2010 palkankorotukset vaihtelevat näillä aloilla yhteensä 0,8 %:sta 1,4 %:iin.

JHL:llä on nyt saanut työehtoratkaisun suurimmalle osalle jäsenistään. Suurimmat auki olevat alat JHL:llä ovat energiateollisuuden toimihenkilöt ja Helsingin Bussiliikenne, joilla molemmilla on reilu tuhat JHL:läistä työntekijää.

PAMin ja SEL:n neuvottelut takkuavat

Palvelualojen ammattiliiton PAMin suurimman sopimusalan kaupan neuvottelut katkesivat tiistaina palkankorotuksia ja tekstejä koskeviin näkemyseroihin. Alan työehtosopimus päättyi eilen. Myös vartiointialan työehtoneuvottelut ovat katkenneet.

PAMin hallitus oli koolla tänään torstaina ja päätti julistaa koko kaupan alalle ja vartiointialalle vuorokauden kestävän lakon, joka alkaa perjantaina 16.4. klo 6. Lisäksi näillä aloilla astuu välittömästi voimaan ylityökielto.

PAMilla on käynnissä myös useita muita palvelualojen neuvotteluita mm. majoitus- ja ravitsemisalalla sekä kiinteistöpalvelualalla. Kiinteistöpalvelualan neuvottelut olivat jonkin aikaa katkolla, mutta niitä on viime päivinä jatkettu.

Suurin osa PAMin työehtosopimuksista on päättynyt maaliskuun lopussa. Sopimukset koskettavat yli 300 000 työntekijää.

Elintarviketyöläisten liitto SEL katkaisi eilen kaikkien sopimusalojensa neuvottelut. Päätöksen tehnyt SEL:n liittovaltuusto kritisoi erityisesti työnantajan esittämää työaikamallia, joka SEL:n mukaan mahdollistaisi kymmentuntiset työpäivät ja kuusipäiväiset työviikot ilman ylityökorvauksia. Liittovaltuusto piti myös työnantajien tarjoamaa palkkaratkaisua riittämättömänä.

SEL:n julistama ylityökielto on tänään astunut voimaan kaikilla liiton sopimusaloilla. Lisäksi SEL on jättänyt ilmoituksen elintarvikealaa koskevasta rajoitetusta lakosta, joka alkaisi 7.4. ja päättyisi 9.4.2010.

Myös Puuliitolla on parhaillaan voimassa ylityökielto, joka koskee turve- ja pellettiteollisuuden noin 200 työntekijää. Alan sopimus päättyi jo tammikuun lopussa. JHL:n yhteisöjäsen Merivartioliitto on puolestaan ilmoittanut työtaistelu-uhasta 9.4. Liitto neuvottelee tarkentavasta virkaehtosopimuksesta Rajavartiolaitoksen kanssa.

Rautatiealojen neuvottelut käynnistyivät

Kaikki kolme SAK:laista rautatiealan liittoa ovat aloittaneet työehtoneuvottelut VR:n kanssa. Rautatieläisten liiton, Veturimiesten liiton ja Rautatievirkamiesliiton työehtosopimukset päättyvät huhtikuun lopussa. Liitot käyvät neuvotteluja koordinoidusti.

Kuljetusaloilla on neuvotteluja käynnissä tai käynnistymässä myös mm. taksiliikenteen (AKT) ja matkustamohenkilökunnan (SLSY) työehdoista. SAK:n kulttuurialoilla neuvotteluja käy parhaillaan mm. TeMe tanssinopettajien työehdoista.

SAK:laisten alojen neuvotteluja seurataan osoitteessa www.sak.fi/sopimuskierros.