Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Puu- ja erityisalojen liitto: …

Uutinen

Puu- ja erityisalojen liitto: Peruspäivärahaa ei saa irrottaa ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta

Puu- ja erityisalojen liiton sihteeri Lauri Ainasto torjui aikeet irrottaa työttömyysturvan peruspäiväraha ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta puhuessaan Rautavaaralla perjantaina (30.3.). Hän sanoi, että peruspäivärahan korottaminen on välttämätöntä, mutta se on tehtävä kajoamatta sovittuun ansiosidonnaiseen työttömyysturvajärjestelmään.

– Peruspäivärahan korottaminen on tehtävä niin, että se todella parantaa työttömien toimeentuloturvaa eikä korotuksen vaikutusta leikata muista sosiaalituista.

Ainasto muistutti, että ansiosidonnainen työttömyysturva koostuu veromarkoilla kustannettavasta peruspäivärahasta ja työmarkkinaosapuolten sopimasta ja myös kustantamasta ansio-osasta.

– Ihmisten rankaiseminen siitä, että he hankkivat itselleen työttömyyskassan jäsenyyden kautta lisäturvaa työttömyyden varalle, lisää köyhyyttä eikä sitä voi missään tapauksessa hyväksyä.

Ainasto tähdensi, että töiden järjestäminen on parasta sosiaaliturvaa ja sen vuoksi siihen on panostettava tosissaan. Metsureiden työllistämiseen onkin hänen mukaansa tulossa todellisia lisäeväitä:

– Eduskunnassa on käsittelyssä kestävän metsätalouden rahoituslain muutos, joka mahdollistaa nuorten metsien kunnostustöille korkeamman tukitason silloin, kun töitä teetetään kokonaan työttömäksi joutuneella henkilöllä. Suunnitelmien mukaan tukitaso olisi 80 prosenttia toteutuskustannuksista, mikä on sama kuin pitkäaikaistyöttömän työllistämisestä nykyisen työllisyysasetuksen perusteella maksettava tuki. Uuden lain nojalla annettavalla asetuksella on tarkoitus mahdollistaa työllisyysehtoinen rahoitus nuorten metsien hoitotöihin myös silloin, kun työt teetetään työttömäksi joutuneella työntekijällä ilman, vaikka kysymyksessä ei olisikaan nykyisen määritelmän mukainen pitkäaikaistyötön.

– Hoitamattomat taimikot alkavat tulevana kesänä huveta, kunhan metsänomistajat kiinnostuvat riittävästi metsistään. Kannattaisi kiinnostua. Samalla saadaan jopa tuhat työtöntä metsuria pois työttömyyskortistosta, Puu- ja erityisalojen liiton sihteeri Lauri Ainasto totesi.