Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Parmanne: Eläkerahastointia ka…

Uutinen

Parmanne: Eläkerahastointia kasvatettava nopeasti

Pertti Parmanne

– Verotuksen kiristyminen tulevina vuosina on torjuttava lisäämällä eläkkeiden rahastointia jo nyt. Tätä koskevat ehdotukset on välttämätöntä valmistella nopeasti, jottei tulevia palkansaajapolvia rasiteta kohtuuttomilla eläkemaksuilla. Rahastoinnin lisääminen on vielä työelämässä olevien suurten ikäluokkien moraalinen velvollisuus. Samalla voidaan varmistaa eläketurvan säilyminen myös vasta työelämäänsä aloitteleville nuorille.

STM julkisti tänään ns. SOMERA-toimikunnan kaksi vuotta kestäneen työn tuloksena syntyneen mietinnön sosiaalimenojen kehityksestä pitkällä aikavälillä. SAK:ta toimikunnassa edustivat SAK:n yhteiskuntapoliittisen osaston johtaja Pertti Parmanne sekä sosiaalipoliittinen sihteeri Kaija Kallinen.

– Laajan asiantuntijaryhmän näkemyksen mukaan on pohjoismainen hyvinvointimalli myös pitkällä aikavälillä kestävä ja tavoittelemisen arvoinen. Tämä on merkittävä kannanotto. Toimikunta uskoo, että kattava ja tasoltaan riittävä sosiaaliturva ja julkiset palvelut on mahdollista turvata myös tulevaisuudessa. Julkiset, pääosin verovaroin tuotetut hyvinvointipalvelut edistävät yhteiskunnallista tasa-arvoa, eikä niitä voida korvata verohelpotusten varaan rakennetuilla yksityisillä vakuutuksilla.

– Hyvän sosiaaliturvan ylläpitäminen edellyttää kuitenkin mm. työllisyysasteen nostamista, työ- ja toimintakyvyn parantamista sekä erityisesti eläkemaksujen kehityksen tasoittamista. Tasaisen maksukehityksen turvaavasta eläkerahastoinnin lisäämisestä ei kuitenkaan ole vielä täsmällisiä ehdotuksia.

Lisätietoja:

SAK:n sosiaalipoliittinen sihteeri Kaija Kallinen, puh. (09) 7721 444

SOMERA-toimikunnan mietintö