Parantaako laulu maailmaa, Sinikka Sokka?
Vapun alla 2011 Sinikka Sokka valmistautui Agit Prop-yhtyeensä 40-vuotiskonserttiin, ja kiirettä riitti. Nyt, kaksi vuotta myöhemmin, Sokka valmistelee runoja Kajaanin runoviikoille, tekee Agit Propin kanssa uusia suunnitelmia ja valmistautuu Turussa kesällä nähtävään Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli -kesäteatteriesitykseen.
Mitä ajattelit tehdä vappuna 2013?
– Tänä vappuna olen poikkeuksellisesti vapaana, joten vappuaatto sujuu leppoisasti ystävien seurassa, varmaan soitetaan pianoa ja lauletaan. Varsinaisen vappupäivän vietän perheen kesken. Marssille en varmaan lähde, vaikka tänä vuonna marssimisen arvoisia aiheita kyllä olisi, Sokka Pohtii.
Sinikka Sokan haastattelu Arvossa vuonna 2011
Mitä vappu sinulle merkitsee?
Se on ehdottomasti maailmanparannuspäivä. Meidän ajattelumme on nykyään niin lyhytnäköistä, että vähintään vappuna on aiheellista nostaa esiin yleishumaaneja aiheita, kuten kysymyksiä rauhasta, itsemääräämisoikeudesta ja työn merkityksestä. Mulle vappu on hyvin poliittinen juhla ja työväenjuhla.
Miten hiipuvaa vappuperinnettä saataisiin elvytettyä?
Taiteilijoiden ja nuorten, jotka ovat kiinnostuneita maailman muuttamisesta, pitäisi ottaa aloite ja järjestää jotain establishmentin ohi. Vappumarsseja pitäisi kehittää, etteivät ne olisi katkeransuloisia kalkkisten kokoontumispaikkoja.
Mikä vappu on jäänyt sinulle erityisesti mieleen?
70-luvun vaput olivat kaikki ikimuistoisia. Valtavat väkimäärät marssimassa, sitten mentiin porukalla syömään Kosmokseen ja jatkettiin laulamista. Silloin aurinkokin paistoi aina!
Miten pysyt vuosikymmenestä toiseen noin hurmaavana?
Salaisuus on varmaan ruisleivässä, karjalaisissa sukujuurissa ja elämänilossa.
Vietit osan lapsuudestasi nunnien sisäoppilaitoksessa. Mitä opit nunnilta?
Sen, että kärsivällisyys on hyve. Ja jotta pärjää, pitää itse ottaa vastuu elämästään, sitä eivät muut ota.
Olit yksinhuoltajan lapsi, mikä oli silloin sosiaalisesti paljon rajumpaa kuin nykyään. Mistä jouduit luopumaan?
Uusista vaatteista, en juuri muusta. Silloin ei kilpailtu merkkivaatteilla tai elektroniikalla, ja mä pääsin siihen kouluunkin mihin halusin. Koko suvussa oltiin aika lojaaleja toinen toisille, ja me ymmärsimme äidin tiukan aseman. Tietysti oli haikeutta siitä, ettei me oltu kokonainen perhe.
Miksi sinussa heräsi vahva tiedostavuus?
Se syntyi ajan hengestä, kaveripiireistä, kirjoista, uteliaisuudesta. Rippikoulut, erilaiset leirit ja teinijohtajakurssit olivat tärkeitä. Silloin samanikäiset – ei siis samanmieliset – kokoontuivat keskustelemaan asioista. Nyt facebookeista ja twittereistä syntyy harha, että kotoa käsin voisi hallita maailmaa.
Agit Prop perustettiin 40 vuotta sitten. Oliko se protesti-, työväen- vai kommunistilaulua?
Se on agitaatiota ja propagandaa, lempeä tapa kylvää muutoksen siementä. Agit Prop oli selkeästi humanismin ja ihmisyyden asialla: taidetta, hyvää musaa, hyviä runoja.
Innostit tuhansia ihmisiä sosialismiin. Mille se tuntuu?
Ei sitä tajunnut silloin, sitä oli niin palavissaan. Se oli jonkunlainen kollektiivinen valhe ja voima. Ei me valehdeltu tietoisesti, mutta näimme sosialistisen järjestelmän ruusunpunaisten lasien läpi. Jälkikäteen olen kuitenkin aika ylpeä, että pystyin olemaan joustava ja vastaanottamaan uusia ajatuksia. En ole jämähtänyt paikalleni.
Reissasit nuorena paljon solidaarisuuden nimissä. Chilessä vuonna 1973 kättelit presidentti Allendea, joka kuoli sotilasvallankaappauksen yhteydessä vain muutama viikko sen jälkeen. Mitä noista tapahtumista voi oppia?
En halua olla tätimäinen, mutta historiaa pitää tuntea, siitä voi aina oppia. Chile on konkreettinen osoitus meille kaikille siitä, miten haavoittuvaa demokratia on. Allendessa henkilöityi se, että suuntaa on kuitenkin mahdollista muuttaa.
Voiko laululla ja näyttelemisellä parantaa maailmaa?
Mä uskon että voi, pikkuhiljaa. Suuret sanat eivät ole itsessään merkityksellisiä, mutta ne synnyttävät oivalluksia ja käynnistävät prosesseja.
Mikä on vapun paras juoma?
Ehdottomasti samppanja, mä olen samppanjaihminen!
Millaisen sketsihahmon rakentaisit Putoukseen?
Varmaan jonkun änkyrätaistolaisen, jolla on rotansyömä huivi, rasvaiset letit päässä ja joka on jämähtänyt elämän valinnoissaan jonnekin naurettavalle änkyrätasolle.
Mikä on tärkein arvosi?
Solidaarisuus. Se on unohdettu sana, sitä saisi olla maailmassa enemmän. Onkohan se kadoksissa ay-liikkeestäkin? Katso miten sitä hallinnoidaan, katso sitä pompöösiä betoniin valettua neuvottelukulttuuria, johtajien ylivaltaa ja kuilua työntekijöiden ja johdon välillä. Sen kuilun yli pitäisi rakentaa solidaarisuuden silta.
Teksti vuodelta 2011: Sami Turunen
Teksti vuodelta 2013: Pi Mäkilä
