Palkansaajajärjestöt: Kilometrikorvausten veromuutos harkittava uudelleen

26.04.2012 12:00
SAK

SAK:n, STTK:n ja Akavan mielestä työajoa koskevat kilometrikorvaukset on jatkossakin säilytettävä verottomina. Keskusjärjestöt luovuttivat kannanottonsa valtiosihteeri Olli-Pekka Heinoselle ja valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuorelle tänään 26. huhtikuuta.

–Veromuutos tarkoittaisi käytännössä työnteon kulujen siirtämistä työntekijän itsensä maksettavaksi tai vaihtoehtoisesti työnantajille työn teettämisen kustannusten nousua, palkansaajajärjestöt huomauttavat.

Monilla aloilla työskentelee palkansaajia ja yrittäjiä, jotka joutuvat käyttämään autoa myös huonoissa olosuhteissa. Näissä tapauksissa auton kuluminen on huomattavasti nopeampaa kuin päällystetyillä teillä ajettaessa. Tällöin kilometrikorvausten perusteena oleva olettamus auton arvon kuolettamisesta kahdeksan vuoden aikana on epärealistinen.

Palkansaajajärjestöt eivät usko, että muutoksen tavoitteeksi asetettu 70 miljoonan euron lisätulo todellisuudessa toteutuisi, vaikka kilometrikorvausmuutos tehtäisiin. Päätöksellä vain vaikeutettaisiin työn tekemistä Suomessa. Palkansaajajärjestöt haluavat, että asiaan haetaan uusi ratkaisu kolmikantaisesti työntekijöiden, työnantajien ja valtion kesken.

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.