Paikalliseen sopimiseen tarvitaan pelisäännöt
SAK:n tutkimustiimin Uusi kulma -blogi
Paikallinen sopiminen työpaikoilla on ollut paljon esillä viime aikoina. Sitä on monenlaista: yksi puhuu yt-lain neuvotteluvelvoitteesta, toinen epämuodollisesta porukalla sopimisesta.
– Yksi syy epämääräisyyteen on se, että työlainsäädännöstä ei juuri löydy paikallista sopimista koskevia säädöksiä, kirjoittaa työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntija Pekka Ylöstalo SAK:n Uusi kulma -blogissa.
Paikallisella sopimisella tarkoitetaan myös valtakunnallisten työehtosopimusten sallimaa tai edellyttämää sopimista. Työehtosopimukseen kirjataan esimerkiksi, että &#;8221paikallisesti voidaan sopia toisin”.
Eri työehtosopimuksissa paikalliseen sopimiseen viittaavien kirjausten määrä ja sisältö vaihtelee erittäin paljon. Työolobarometrin mukaan viime vuonna noin 15 prosenttia palkansaajista oli paikallisten sopimusten piirissä. Edelleen noin puolet noudatti ainoastaan valtakunnallisia sopimuksia ilman paikallisia osia.
Paikallisessa sopimisessa keskeisessä asemassa on luottamusmiesjärjestelmä. Sopijaosapuolina ovat työnantajan edustaja ja henkilöstöryhmää edustava luottamusmies. Kuitenkin vain noin 60 prosentilla kaikista palkansaajista on ammattijärjestön luottamusmies. Enemmistöllä pienistä työpaikoista ei ole ay-luottamusmiestä.
Siellä, missä asiat ovat kunnossa, paikallisiin sopimuksiin suhtaudutaan työolobarometrin mukaan hyvin myönteisesti. Mutta ei tarvitse olla kovinkaan hyvä ennustaja, jos sanoo niiden tuovan mukanaan ongelmia. Tullaan kysymään, millä oikeudella jotkut ovat sopineet asioista muiden puolesta. Ja jos sopimukseen ei ole päästy, tullaan kyseenalaistamaan työnantajan yksipuolisia ratkaisuja.
Lue työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntija Pekka Ylöstalon koko blogikirjoitus ”Sovitaanko näin”. Ylöstalo on tämän viikon kirjoittajavieras SAK:n tutkimustiimin Uusi kulma -blogissa.