Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Netissä tehtävälle työlle saat…

Uutinen

Netissä tehtävälle työlle saatava pelisäännöt

Nettialustojen välittämässä työssä yhdistyvät yrittäjyyden ja palkansaaja-asemassa olemisen varjopuolet. Työntekijät tekevät perinteistä palkkatyötä mutta yrittäjyydelle ominaisessa epävarmuudessa.

SAK kaipaa pikaisia muutoksia voimassa olevaan lainsäädäntöön, jotta alustatalouden työnantajat saadaan hoitamaan velvollisuutensa tavalla, joka turvaa alustataloudessa työskentelevien oikeudet ja työsuojelun.

–  Alustatalous on työn, palveluiden ja tavaroiden myymistä ja ostamista netissä tai älypuhelinten sovelluksilla. Vaikka nettialustoina toimivat yritykset ovat käytännössä työnantajia, puuttuvat niiltä työnantajien velvollisuudet, kehittämispäällikkö Juha Antila painottaa.

– Työntekijä on aina työntekijä. Työelämän ja pelisääntöjen on oltava samat kaikille.

Myös digitaalisilla alustoilla työskentelevien työntekijöiden mahdollisuuksia neuvotella työehdoistaan tulisi SAK:n kehittämispäällikön mielestä parantaa.

–  Yhdistymisvapaus, työehtosopimukset ja oikeus työtaistelutoimiin ovat perusoikeuksia, jotka kuuluvat kaikille. Oikeuksien laajentamista kansallisen lainsäädännön mukaisesti tukee myös Euroopan parlamentin yhteistyötaloutta koskeva mietintö.

SAK:n lausunto jakamistalouden säännösympäristöstä

Tiina-Emilia Kaunisto