Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Neljä viidestä kuuluu ammattil…

Uutinen

Neljä viidestä kuuluu ammattiliittoon – mitähän sille yhdelle kuuluu?

Tervetuloa todellisuuteen

SAK ja jäsenliitot kampanjoivat 22.1.- 4.2. tunnuksella Tervetuloa todellisuuteen. Kampanja näkyy televisio- ja ulkomainontana ympäri Suomea sekä mm. liitto- ja palkansaajalehdissä. Myös kampanjailmeisiä minimoi-kortteja on jaossa julkisilla paikoilla. Mainonnassa ohjataan kiinnostuneita tutustumaan ammattiliittoihin joko Internetin kautta tai soittamaan liittojen yhteiseen palvelunumeroon 0800 179 279 (på svenska 0800 179 278), joka auttaa järjestäytymiseen liittyvissä kysymyksissä.

Kampanjan tavoitteena on herätellä nuoria aikuisia ja mm. pätkätyöntekijöitä huolehtimaan oikeuksistaan ja käyttämään hyväkseen ammattiliittojen tarjoamaa tukea. Lukuisat jäsen- yms. selvitykset osoittavat, että nuoret suhtautuvat edelleen peruspositiivisesti ay-liikkeeseen, mutta eivät oikein osaa hahmottaa, mitä ay-liike merkitsee ja minkälaista apua siltä voisi saada. Tavallisimmat perusteet sille, ettei nuori aikuinen vielä kuulu ammattiliittoon ovat, ettei vain ole vielä tullut liityttyä tai se, ettei kukaan ole kysynyt.

Viime vuonna Suomen Gallupilla teetetyn tutkimuksen mukaan nuoret suhtautuvat kyllä myönteisesti ammattiliittoihin, mutta eivät tiedä niistä tarpeeksi. Miltei joka toinen nuori ei-jäsen (42 %) ilmoitti, ettei vain ole tullut liityttyä ammattiliittoon. Joka kolmas (35 %) sanoi tietävänsä ammattiliitoista liian vähän ja runsas viidennes (22 %) totesi, ettei hänelle koskaan ole tarjottu mahdollisuutta liittyä ammattiliittoon.

SAK:n ja liittojen mainoskampanja on osa SAK:ssa jo jonkin aikaa käynnissä ollutta Liikkeessä!-kampanjaa, jossa on mm. yksinkertaistettu ammattiliittoon liittymistä ja hiottu organisaatiorakenteita sekä uudistettu jäsenpalveluja ja -etuja. Kampanjan puitteissa käynnistetyssä SAK:n jäsenkorttihankkeessa on alkuvaiheessa mukana yhdeksän liittoa – tavoitteena on jatkossa yhteisen jäsenkortin ulottaminen kaikille SAK:laisten liittojen jäsenille.

Järjestäytymisaste on Suomessa vakiintunut erittäin korkealle tasolle: noin neljä viidestä suomalaisesta palkansaajasta kuuluu ammattiliittoon. SAK:n jäsenmäärä on ollut erittäin vakaa monen vuosikymmenen ajan: vuonna 1970 SAK:n jäsenmäärä oli vajaat 800 000, vuonna 1980 noin 1 030 000 ja vuosina 1990 ja 2000 noin 1070 000. Työelämän kehitys – työpaikkojen sirpaloituminen, pätkätöiden lisääntyminen, uusien ammattien syntyminen ja opiskeluaikojen pidentyminen – merkitsee kuitenkin, että ay-liikkeen on kehityttävä työelämän muuttuessa ja pystyttävä tavoittamaan nykyiset ja tulevat jäsenet myös muuttuneissa olosuhteissa.

SAK:laisten aktiivien määrä on vakiintunut noin 100 000:n tasolle. Työelämän kehitys on johtanut kuitenkin työpaikkojen pienentymiseen ja sitä kautta lopputulokseen, että esimerkiksi luottamusmies on vain kahdella kolmesta työpaikasta. Tässä onkin vaara, että ihmiset jäävät työpaikalla oman onnensa nojaan, eivätkä aina osaa vaikeissakaan tilanteissa lähteä etsimään apua ammattiliitosta.