Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Mindfulness – stressinlievitys…

Mieleinen liikunta auttaa palautumaan stressistä.

Uutinen

Mindfulness – stressinlievityskeino muiden joukossa

Mindfulnessin avulla voi oppia stressinhallintaa ja palautumista, mutta saman asian ajaa muukin itselle mieluinen tekeminen, sanoo työterveyspsykologi Heli Hannonen.

Työntekijät kohtaavat työpaikallaan jatkuvaa uudistusvimmaa. Toimintamallit muuttuvat ennen kuin on ehtinyt sisäistää edellistäkään. Seuraavaksi pitää osallistua moniammatilliseen yhteistyöprojektiin, ja pian kehitetään asiakaslähtöistä ajattelua.

Selviäisikö tästä kaikesta aloittamalla vielä yhden projektin? Sellaisen, jossa keskitytään vain omaan itseen.

Muoti-ilmiöksi kasvaneen mindfulnessin, eli tietoisen läsnäolon harjoittelun, väitetään auttavan stressin ja kiireen tunteen lievittämiseen. Mindfulnessin hengitys- ja kehontuntemusharjoituksilla voi parantaa tarkkaavaisuutta ja lisätä luovuutta. Tästä syystä monet työnantajatkin ovat menetelmästä innoissaan.

Työterveyslaitoksen työterveyspsykologi Heli Hannosen mukaan mindfulness-harjoittelu voi vähentää työntekijän kuormitusta. Parhaimmillaan keskittymiskyky vahvistuu ja työskentelystä tulee entistä tehokkaampaa.

– Mindfulnessin avulla on mahdollista oppia stressinhallintaa ja palautumista. Myös myötätunto itseä ja ympäristöä kohtaan kehittyy. Kaikista tärkeintä on pystyä erottamaan toisistaan ajatukset, tunteet ja fyysiset reaktiot sekä hyväksyä nämä luonnollisena osana elämää.

Jotkut löytävät läsnäolotaitoja harjoittamalla mielen tasapainon, mutta Hannonen muistuttaa, että samoihin tuloksiin pääsee muillakin palautumiskonsteilla, kuten vaikka harrastamalla itselle mielekästä liikuntalajia.

– Oman suhtautumisen muokkaaminen tai stressioireiden lievittäminen eivät kuitenkaan yksinään takaa työhyvinvointia. Työpaikoilla tarvitaan myös keinoja puuttua kuormitusta aiheuttaviin tekijöihin, Hannonen sanoo.

Päivi Pajula/Vapaa toimittaja