Metalli siirtyi maailmanlaajuisten sopimusten kauteen
Metallityöläisten kolme italialaista ammattiliittoa – FIM, FIOM ja UILM – ovat sopineet Merloni Elettrodomesticin kanssa eettisistä ohjeista, joita sovelletaan maailmanlaajuisesti sekä yhtiön omissa yksiköissä että niiden alihankintaketjuissa. Ohjeistossa Merloni sitoutuu kunnioittamaan työelämän perusnormeja, kuten oikeutta ammatilliseen järjestäytymiseen ja kollektiivisiin työehtoneuvotteluihin.
Merloni lupaa raportoida yhtiön piirissä toimivalle eurooppalaiselle yritysneuvostolle (EWC) sopimuksen toteutumisesta. EWC:n ulkopuolisissa maissa työnantaja informoi vastaavasti ay-liikkeen ja henkilökunnan edustajia.
Italialaisliitot ovat Metallityöläisten kansainvälisen liiton IMF:n jäsenjärjestöjä. IMF neuvottelee paraikaa usean monikansallisen yhtiön kanssa maailmanlaajuisesti sovellettavista eettisistä säännöistä. Metallialalla ei ole aiemmin solmittu ulottuvuudeltaan maailmanlaajuisia sopimuksia. Uutta se on myös Italiassa päämajaansa pitävien monikansallisten yhtiöiden toiminnassa.