Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Merita ja SAK sopivat jäsenkor…

Uutinen

Merita ja SAK sopivat jäsenkorttiyhteistyöstä (19.12.2000)

Merita Pankki Oyj ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö (SAK) allekirjoittivat tänään (19.12.) sopimuksen jäsenkorttiyhteistyöstä. Vuoden 2001 alusta SAK:laisten liittojen yhteisessä jäsenkorttijärjestelmässä on mukana yhdeksän ammattiliittoa ja noin 120 000 ammattiliiton jäsentä.

Yhteisen jäsenkortin kautta SAK yhtenäistää ammattiliittojensa jäsenetuja ja jäseneksiliittymistekniikkaa. Tavoitteena onkin, että muutaman vuoden kuluessa kaikilla SAK:n jäsenliitoilla olisi yhteinen jäsenkortti.

-Tämän kaltainen korttiyhteistyö on pankkialalla varsin uutta. Siksi olemme erityisen iloisia, että maan suurin keskusjärjestö on päätynyt hyväksymään Merita Pankin tarjouksen ja tekemään sopimuksen kanssamme. Uskon yhteistyön tuovan hyötyä kaikille osapuolille, Merita Pankin toimitusjohtaja Kari Jordan toteaa.

Tehdyn sopimuksen mukaan SAK:n jäsenkorttiin voi ammattiliiton jäsen niin halutessaan yhdistää MasterCard-ominaisuuden, jolloin kortti toimii jäsenkorttina, maksuaikakorttina ja kansainvälisenä luottokorttina. Luottokorttiin liittyy myös muun muassa jäsenkorttipalvelut ja jäsenten palvelut Internetissä.

Kukin SAK:n jäsenliitto tekee erillisen päätöksen korttiohjelmaan liittymisestä. Liitot valitsevat myös mukaan tulevat mahdolliset muut yhteistyökumppanit. Korttien ulkoasu on liittokohtainen – yhteistä korteissa on SAK:n tunnus.

Jo tämän kuun aikana uusi jäsenkortti postitetaan kahdeksan sak:laisen liiton jäsenistölle. Nyt tehty sopimus on kaksivuotinen.

Lisätietoja:
SAK:n projektisihteeri Ari Näätsaari , puh. (09) 7721 487