Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Merimies-Unionin Zitting: Suom…

Uutinen

Merimies-Unionin Zitting: Suomalaisvarustamoilla varaa maksaa kunnollista palkkaa

Suomen Merimies-Unionin puheenjohtaja Simo Zitting

Suomen Merimies-Unionin puheenjohtaja Simo Zitting korostaa, että suomalaisvarustamot pärjäävät kilpailussa ja niillä menee tällä hetkellä taloudellisesti hyvin. Näin siitä huolimatta, että aluksilla ei käytetä ulkomaista halpatyövoimaa.

Zitting muistuttaa, että varustamoja on jo tuettu matkustaja-alusten tukipaketilla ja tonnistoverolla, vaikka ne eivät täysin toteutuneetkaan merenkulkualan toivomalla tavalla. Työntekijät osallistuivat tukitalkoisiin säästöpaketilla, jossa henkilöstömenoja karsittiin 10-15 prosenttia.

Voimassa olevan lain mukaan matkustaja-aluksissa on noudatettava suomalaisia työehtoja ja mm. maksettava tämän mukaista palkkaa. Jos ministeri Sasin ajama lakimuutos menisi läpi, matkustaja-alusten työntekijöistä puolet voitaisiin palkata EU-maiden ulkopuolelta ilman työlupaa ja suomalaisia merimiehiä heikommilla työehdoilla. Työehtosopimus voitaisiin solmia vaikkapa filippiiniläisen ammattiliiton kanssa sen työehtojen mukaisesti.

Suomalaisilla rahtialuksilla käytetystä työvoimasta puolet voi lain mukaan tulla ilman työlupaa EU:n ulkopuolisista maista, eikä heidän työehtojensa tarvitse olla samat kuin suomalaisilla.

Suomalaisista merimiehistä lähes kolme neljäsosaa työskentelee matkustaja-aluksilla.

Ihalainen: Merenkulun osaavaa suomalaista työvoimaa ei pidä korvata halpatyövoimalla