Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Meksikon Volkswagenin tes-lakk…

Uutinen

Meksikon Volkswagenin tes-lakko on jatkunut jo kolmatta viikkoa

Volkswagenin työläisten lakko Meksikossa jatkuu jo kolmatta viikkoa. Viime viikolla lakkolaisten selvä enemmistö hylkäsi työnantajan 8,5 prosentin palkankorotustarjouksen. Volkswagenin Pueblan tuotantolaitoksilla työskentelee 16 000 henkeä. Heistä yli 12 000 on järjestäytynyt ammatillisesti.

Tarkkailijat odottavat Volkswagenilta uutta, yli kymmenen prosentin palkankorotustarjousta. Ay-järjestöt ovat pudottaneet vaatimuksensa 16 prosenttiin.

Aiemmin tänä vuonna Nissanin, Fordin ja General Motorsin työntekijät ovat saaneet 10-16 prosentin korotukset. Yhdysvaltojen talousvaikeuksien jatkuminen on muuttanut Pueblan tehtaan myyntinäkymiä. Sen pääasiallinen markkina-alue on Yhdysvalloissa. Volkswagenin mukaan yhtiö häviää lakon vuoksi lähes 200 miljoonaa markkaa päivässä.