Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Maailman ay-liike haluaa yhtei…

Uutinen

Maailman ay-liike haluaa yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta jokaiseen maahan (29.2.2000)

Kansainvälinen ay-liike pitää yhden suurimmista kokouksistaan huhtikuun alussa Etelä-Afrikassa, Durbanissa. Tuolloin kokoontuu ay-liikkeen maailmanjärjestön edustajakokoukseen noin 1 200 edustajaa 145 maasta. Suomesta siihen osallistuu valtuuskunta, jota johtavat puheenjohtajat Lauri Ihalainen, SAK, Mikko Mäenpää, STTK ja Risto Piekka, AKAVA.

Vapaiden ammattiyhdistysten kansainvälisen liiton VAKL:n 17. edustajakokous pidetään 3.-7. huhtikuuta. Kokouksen avaa 3.4. Etelä-Afrikan presidentti Thabo Mbeki. Maan edellisen presidentin Nelson Mandelan odotetaan seuraavan kokousta joinakin päivinä. Etelä-Afrikan ay-liikkeellä on läheiset suhteet VAKL:iin ja maan johtohenkilöiden osallistumista kokoukseen pidetään merkkinä arvonannosta sille tuelle, jota Etelä-Afrikan vapausliike sai maailman ay-järjestöltä rotusorron vuosina. Myös Kansainvälisen työjärjestön ILO:n uusi chileläinen pääjohtaja Juan Somavia puhuu kokouksessa.

VAKL:n kokouksen teema on ”Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus maailmanlaajuiseksi 2000-luvulla”, ”Globalising Social Justice in the 21st Century.” Ay-liikkeen edustajat pohtivat Durbanissa järjestönsä seuraavan nelivuotiskauden maailmanlaajuisia strategioita yhteiskunnallisissa ja taloudellisissa kysymyksissä.

Erityisesti keskusteluun nostetaan kysymykset demokratiasta ja kansainvälisestä yhteistyöstä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Toisena kokonaisuutena ovat ihmisoikeudet ja työn maailma sekä syrjinnän voittaminen. Kokous pohtii myös kansainvälisen solidaarisuuden organisointia ja ay-liikettä 2000-luvulla. Erityisistunnoissa teemoja käsitellään naisten ja nuorten näkökulmasta. VAKL:n naiskomitea järjestää Durbanissa päivää ennen edustajakokousta konferenssin. Afrikan ay-järjestöt ovat ehdottaneet kokouksen hyväksyttäväksi päätöslausumaa aidsin vastustamiseksi ja siitä aiheutuvien ongelmien, kuten maanosaa uhkaavan työvoimapulan poistamiseksi.

Vapaiden ammattiyhdistysten kansainvälinen liitto VAKL.

VAKL perustettiin joulukuussa vuonna 1949 Lontoossa. VAKL:n perustavan kokouksen mottona oli ”Leipää, rauhaa ja vapautta.” Sodan jälkeen VAKL edusti noin 50 miljoonaa ay-jäsentä. Maailman ay-liike oli tuolloin hajaantunut. Neuvostoliitto liittolaisineen kuului Maailman ammattiyhdistysten liittoon (MAL), jonka toiminta on nykyisin hiipunut.

VAKL:n edustajakokous pidetään neljän vuoden välein. Perinteeksi on tullut, että kokouspaikkana vuorottelevat maanosat. Edellinen kokous pidettiin Euroopassa, Brysselissä vuonna 1996. Suomen kaikki palkansaajakeskusjärjestöt ovat nykyisin VAKL:n jäseniä. Järjestön luottamustoiminen puheenjohtaja on Barbadosista kotoisin oleva ja Karibian alueen ay-yhteistyössä toimiva Leroy Trotman. VAKL:n pääsihteeri on Bill Jordan.

VAKL:n ohjelmalliset tavoitteet ovat ”leivän, rauhan ja vapauden” vaatimisesta muuttuneet ihmis- ja perusoikeuksien suuntaan. Erityisesti 1970-luvun lopulta alkaen VAKL on panostanut talouden globalisaation seurauksena vaatimuksiinsa ay-oikeuksien parantamisesta ja vakiinnuttamisesta kaikkiin maihin.

VAKL:ssa on tällä hetkellä 215 jäsenjärjestöä 145 maasta. Sen lasketaan edustavan noin 125 miljoonaa henkilöjäsentä.

Suomalaiset delgaatit kokouksessa.

SAK: puheenjohtaja Lauri Ihalainen, johtaja Tuulikki Kannisto, puheenjohtaja Maj-Len Remahl, Liikealan ammattiliitto, II puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori, Kunta-alan ammattiliitto, puheenjohtaja Pekka Hynönen, Rakennusliitto ja puheenjohtaja Jarmo Lähteenmäki, Paperiliitto.

STTK: puheenjohtaja Mikko Mäenpää, puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola, Tehy, puheenjohtaja Katriina Perkka-Jortikka, Kunnallisvirkamiesliitto, STTK:n kv-päällikkö Martti Reuna.

AKAVA: puheenjohtaja Risto Piekka, puheenjohtaja Eila Malmström, Sosiaalityöntekijäin Liitto.

Valtuuskunnissa on myös järjestöjen kansainvälisestä edunvalvonnasta vastaavia asiantuntijoita.

Lisätietoja VAKL/Bryssel Internet-sivut http://www.icftu.org Puhelin 990-32-2-224 0212 Hilkka Jukarainen Sinikka Hintikka Tiina Miettinen-Luck puh. (09)7721 351 puh. (09)1315 2287 puh. (09)1502 577 tai 040-5485 660 tai 0400-8843 080 tai 040-588 1484 hilkka.jukarainen@sak.fi sinikka.hintikka@sttk.fi tiina.miettinen-luck@akava.fi