Liian moni tekee töitä lomallaan
Monelle työntekijälle lomakaan ei tarjoa työstä taukoa. Lähes viidesosa SAK:n ammattiliittojen luottamushenkilöistä kertoo, että työntekijät tekevät töitä lomiensa aikana. Julkisilla aloilla osuus on peräti 28 prosenttia.
Töitä tehdään lomalla silloinkin, kun työnantaja ei sitä vaadi. SAK:n luottamushenkilöpaneelin mukaan seitsemän prosenttia työnantajista edellyttää työntekoa loman aikana. Kuljetusalojen työnantajista jopa 15 prosenttia vaatii työntekijöitä käyttämään osan lomastaan työasioihin.
SAK:n kehittämispäällikkö Juha Antila paheksuu työnantajien vaatimuksia työtehtävien hoitamisesta loman aikana.
– On todella huolestuttavaa, että näinkin moni työnantaja rikkoo pelisääntöjä. Loma on yksiselitteisesti työntekijän omaa aikaa, jonka hän on jo työllään ansainnut.
Lomien joustava suunnittelu on työnantajankin etu
Paneelin mukaan valtaosalla SAK:laisten alojen työpaikoista esimiehet ja työntekijät sopivat lomajärjestelyistä yhdessä. Kuljetusaloilla yleisin tapa on kuitenkin säännöllinen lomakierto, jolloin työntekijöiden omat mahdollisuudet vaikuttaa loman ajankohtaan ovat rajalliset.
– Mitä enemmän työntekijä voi vaikuttaa lomansa ajankohtaan, sitä paremmin työpaikalla voidaan. Lomien joustava suunnittelu on siksi työnantajankin etu, Juha Antila muistuttaa.
Kuudesosa SAK:n luottamushenkilöpaneelin vastaajista ilmoitti, että lomista sopiminen on ollut tänä keväänä aikaisempaa vaikeampaa. Erityisesti henkilökunnan väheneminen on hankaloittanut töiden järjestelemistä lomien ajaksi.
SAK:n luottamushenkilöpaneeliin vastasi huhtikuussa lähes tuhat yksityisten ja julkisten alojen luottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua.