Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Lakkoon ryhtymisen kynnys on k…

Lakko on joskus ainoa mahdollisuus sanoa ei, toteaat ay-raatilaiset

Uutinen

Lakkoon ryhtymisen kynnys on korkealla

Palkkatyöläisen ay-raatilaisilla on kokemusta lakkoon osallistumisesta, vaikka kynnys niihin ryhtymiseen on korkea. Laittoman lakon kriteereitä olisi syytä miettiä uusiksi, ehdottavat raatilaiset.

Mirja SandbergMirja Sandberg, Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:

– Olen ollut työelämässä 30 vuotta. Kyllähän näihin vuosiin joitakin työtaistelujakin mahtuu, sanoo Mirja Sandberg Posti- ja logistiikka-alan unionista PAU:sta.

– Viimeksi osallistuin irtisanomisista johtuneeseen lyhyeen mielenilmauslakkoon. Yt-menettelystä huolimatta työnantaja usein yksipuolisesti päättää irtisanomisista. Minusta silloin on ok, että työntekijät ilmaisevat oman mielipiteensä ulosmarssilla. Ei sen pitäisi olla laitonta, kysehän on sentään ihmisten tulevaisuudesta.

Mika Päivelin, Rakennusliitto:Mika Päivelin

– Viimeksi osallistuin lakkoon elokuussa, kun Rakennusliitto järjesti kahden tunnin työnseisauksen protestiksi eläkeiän nostoa vastaan.

– Yleisesti olen sitä mieltä, että asiat pitää pyrkiä ratkaisemaan työpaikalla neuvottelemalla, se on aina parempi. Silloin pitää kuitenkin olla kyse aidosta neuvottelusta eikä työnantajan sanelusta. Minun työpaikallani yt-menettely toimii kohtuullisesti, eikä tarvetta ulosmarsseihin ole ollut.

Petri KoivistoPetri Koivisto, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL

– Elintarviketyöntekijät menivät lakkoon vuonna 2010 työehtosopimusneuvottelujen yhteydessä. Se oli laillinen lakko ja ainoa, johon olen työurallani tähän mennessä osallistunut.

– Laittoman lakon kriteereitä voisi mielestäni miettiä uusiksi. Työntekijöillä pitää olla vaikeassa tilanteessa mahdollisuus ilmaista mielipiteensä vaikka ulosmarssilla. Oma havaintoni on, että kynnys lakkoon on korkea ja noussut entistä korkeammaksi viime vuosina, kun ihmiset ovat huolissaan oman työpaikkansa säilymisestä.

Pirjo Nuolikoski, Palvelualojen ammattiliitto PAMPirjo Nuolikoski

– En ole koskaan osallistunut työtaisteluun. Luottamushenkilönä olen omalta osaltani pyrkinyt ylläpitämään työrauhaa työpaikalla.

– Ulosmarsseja en koe laittomiksi. Ne ovat usein työntekijöiden viimeinen keino saada äänensä kuuluviin, eräänlainen hätähuuto. Työnantajan toimintamahdollisuudet ja keinovalikoima ovat työpaikalla paljon laajemmat.

– Yt-menettely on meidän työpaikalla kehittynyt paljon viime vuosina. Yt-neuvotteluilla on negatiivinen maine, mutta menettelyä voidaan käyttää myös positiivisessa hengessä ennaltaehkäisemään ongelmia.

Pirjo Pajunen