Kuljettajat ovat itsemurhan syyttömiä uhreja
Joka viikko joku tekee itsemurhan jättäytymällä junan alle. Lähes yhtä usein joku yrittää riistää henkensä törmäämällä rekkaan. Kuljettajille siitä jää monesti vaikeita henkisiä traumoja.
– Poika ilmestyi pimeästä, astui raiteille ja pudottautui polvilleen. Se oli niin ilmiselvä itsemurha, veturinkuljettaja Sami Pulkkinen kertoo viimesyksyisestä kohtalokkaasta työvuorostaan.
Tilastollisesti jokainen veturinkuljettaja joutuu joskus työuransa aikana tilanteeseen, jossa ihminen jää hänen kuljettamansa junan alle. Työsuojeluvaltuutettu Toni Nokkala Veturimiesten liitosta kertoo kuulleensa veturinkuljettajasta, joka on joutunut tällaiseen tilanteeseen seitsemäntoista kertaa. Joidenkin kohdalle se taas ei osu koskaan.
– VR:llä on noin 1 500 veturinkuljettajaa, ja vuosittain sattuu osapuilleen 50–70 kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Jotkut ovat tasoristeysonnettomuuksia, mutta useimmiten kyse lienee itsemurhasta. Useimmat niistä tapahtuvat Etelä-Suomen vilkkaasti liikennöidyillä rataosuuksilla, Toni Nokkala sanoo.
Itsemurhat ovat pieni mutta tärkeä osa veturinkuljettajien psykososiaalista työympäristöä. Toni Nokkala sanoo VR:n hoitaneen asian hyvin.
– VR ansaitsee kehut, ja yhtiötä voi vain kiittää siitä, että se on suhtautunut asiaan niin vastuullisesti. Kyse on koko psykososiaalisesta työympäristöstä, ja siinä meidän yhteistyömme VR:n kanssa toimii hyvin.
Paras apu vertaistuesta
Kun ihminen jää junan alle, veturinkuljettaja ottaa välittömästi yhteyttä ohjauskeskukseen pysäyttääkseen junaliikenteen ja hälyttääkseen pelastuslaitoksen. Konduktööri käy tarkistamassa tilanteen, mutta Toni Nokkala sanoo törmäyksen olevan yleensä niin voimakas, ettei mitään ole tehtävissä. Junan nopeus on usein yli 100 km/h, ja huippunopeus on yli 200 km/h.
– Pahimmassa tapauksessa juna kulkee vielä toista kilometriä, ennen kuin se saadaan pysähtymään.
Sitten kun juna voi jatkaa matkaa onnettomuuden tai itsemurhan jälkeen, veturinkuljettaja ajaa junan VR:n määräysten mukaan vain lähimmälle pysähdyspaikalle, jossa tilalle voidaan vaihtaa uusi kuljettaja.
– Mutta ihmiset reagoivat eri tavoin, ja joskus uusi veturinkuljettaja joudutaan lähettämään taksilla suoraan onnettomuuspaikalle, Toni Nokkala kertoo.
Veturinkuljettajan on käytävä työterveyshuollossa, ennen kuin hän voi palata työhön. Halutessaan hän pääsee psykologin puheille.
– Monesti kuitenkin parasta lääkettä on vertaistuki – toisaalta oma työyhteisö, toisaalta eri paikkakunnille perustetut vertaistukiryhmät. On helpompi puhua sellaiselle, joka tekee samaa työtä, puhuu samaa kieltä ja tietää, miltä toisesta tuntuu.
Toni Nokkala sanoo, että monet veturinkuljettajat kokevat syyllisyyttä, vaikka eivät ole voineet tilanteelle mitään.
– Se on inhimillinen reaktio.
Merkillinen tapahtumaketju
Sami Pulkkinen kertoo, että kesti hetken, ennen kuin hän pystyi sisäistämään, mitä oli tapahtunut. Itsemurha tapahtui Järvenpään Saunakalliossa, ja Pulkkinen ohjasi itse lähijunan Riihimäelle, joka oli junan pääteasema ja suhteellisen lähellä tapahtumapaikkaa. Tunteet pääsivät oikeastaan pintaan vasta hänen tultuaan kotiin.
– Nukuin huonosti parina yönä, mutta loppujen lopuksi selvisin järkytyksestä melko nopeasti. Ei minulla oikeastaan mitään syyllisyydentunteita ollut, koska se oli niin ilmiselvästi itsemurha. Onnettomuus olisi tuntunut paljon pahemmalta, yli viisi vuotta veturinkuljettajana työskennellyt Sami Pulkkinen sanoo.
Hän kävi työterveyshuollossa, jossa häntä neuvottiin purkamaan asiaa puhumalla.
– Puhuinkin ihan hirveästi, varsinkin työkavereiden kanssa. Kävin myös psykologilla kaksi viikkoa tapahtuman jälkeen. Tein sen lähinnä varmuuden vuoksi; olisin varmaan selviytynyt muutenkin.
Sami Pulkkinen kertoo, että itsemurhaa edelsi merkillinen sattumaketju.
– Emme päässeet lähtemään Helsingistä ajallaan, koska joku oli jäänyt junan alle, kun se oli tulossa Helsinkiin. Jouduimme sitten odottamaan vararunkoa. Ja kun eräs junaa odottanut tyttö kuuli, miksi juna oli myöhässä, hän kertoi minulle, että hänen ystävänsä oli suunnitellut itsemurhaa.
Henkisesti valmistautunut
Kaikki veturinkuljettajat tietävät, että työssä on tällainen varjopuoli, ja se on hyvä, Toni Nokkala toteaa. Asiasta puhutaan jo rekrytointivaiheessa ja koulutuksessa. Työt aloitettuaan veturinkuljettajat puhuvat itsemurhariskistä ohjaajiensa ja työkavereidensa kanssa.
– Meillä on pieni ja tiivis työyhteisö, joten tästäkin aiheesta puhutaan taukohuoneissa. Veturinkuljettajat siis työstävät asiaa koko ajan jossakin aivojensa sopukoissa, ja usein sen on jo kokenut jonkun toisen kokemuksen kautta, ennen kuin tapahtuma osuu omalle kohdalle, Toni Nokkala sanoo. Sami Pulkkinen on samaa mieltä.
– Kyllä minä olin jollakin lailla henkisesti valmistautunut siihen, että sellaista voi sattua, siitähän puhutaan niin paljon.
Toni Nokkala on ollut päätoiminen työsuojeluvaltuutettu kolme ja puoli vuotta. Veturinkuljettajana hän on työskennellyt vuodesta 2002.
– En tiedä kenenkään jääneen työkyvyttömäksi tällaisten traumaattisten tapahtumien takia. Sen sijaan joitakin on siirretty toisiin työtehtäviin, esimerkiksi huoltoajoon ja veturitallille päivystykseen. On hyvä, että sellainen vaihtoehto on olemassa, hän toteaa.
Jonny Smeds