Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Kolme kysymystä jatkuvan oppim…

– Onnistuessaan uudistus parantaa työntekijöiden mahdollisuuksia osallistua henkilöstökoulutukseen ja omaehtoiseen koulutukseen työmarkkina-asemasta ja varallisuudesta riippumatta. Kuva iStock.

Uutinen

Kolme kysymystä jatkuvan oppimisen uudistuksesta – SAK:n Mikko Heinikoski: Uudistus on erityisen tärkeä SAK:laisilla aloilla työskenteleville

SAK:n koulutus- ja työllisyysasioiden päällikkö Mikko Heinikoski pitää hallituksen käynnistämää jatkuvan oppimisen uudistusta erityisen tärkeänä SAK:laisilla aloilla työskenteleville. Jatkuvalla oppimisella tarkoitetaan oman osaamisen kehittämistä koko työuran ajan.

1. Mistä uudistuksessa on kysymys ja mitä sillä tavoitellaan?

– Hallitusohjelmassa on kirjaus uudistamisesta ja tarkastelussa ovat muun muassa koulutuksen tarjonta ja rahoitus sekä opintojen aikainen toimeentulo. Uudistus on tarpeellinen, sillä edellisestä vastaavasta on jo pitkä aika. Työelämä ja osaamisvaatimukset ovat muuttuneet paljon viime vuosina. 

–  Uudistusta valmistellaan parlamentaarisesti eli siihen osallistuvat kaikki eduskuntapuolueet sekä työmarkkinajärjestöt. Lisäksi hankkeessa on laaja seurantaryhmä, jossa ovat edustettuina alan keskeiset toimijat ja sidosryhmät. 

Mikko Heinikoski.

2. Miten uudistus hyödyttää SAK:laisten alojen työntekijöitä?

– Onnistuessaan uudistus parantaa työntekijöiden mahdollisuuksia osallistua henkilöstökoulutukseen ja omaehtoiseen koulutukseen työmarkkina-asemasta ja varallisuudesta riippumatta. 

– Tällä hetkellä työntekijöiden tosiasialliset mahdollisuudet kehittää osaamistaan ovat huomattavasti heikommat kuin esimerkiksi korkeakoulutetuilla. Henkilöstökoulutus kasaantuu epätasaisesti ja koulutusmuodot eivät huomioi esimerkiksi ikääntyneiden tarpeita. 

3.Miksi uudistus on tärkeä?

– Uudistus on erittäin tarpeellinen ja sillä on kunnianhimoiset tavoitteet. SAK on hyvin sitoutunut hankkeeseen ja toivoo sen tuottavan muutoksia, jotka kestävät aikaa. 

– SAK pitää tärkeänä, että uudistuksessa kiinnitetään huomiota etenkin ammatilliseen koulutukseen, aikuisten perustaitojen vahvistamiseen ja opintojen aikaiseen toimeentuloon. 

– Uudistuksen yhtenä keskeisenä tavoitteena on löytää kestäviä ratkaisuja työntekijöiden ja työpaikkojen kohtaamattomuuteen. Osaavat työntekijät lisäävät yritysten kilpailukykyä ja kasvumahdollisuuksia. Onkin tärkeää, että mukana olevat tahot, erityisesti työnantajat, näkevät uudistuksen hyödyt eivätkä syyllisty lyhytnäköiseen omien etujen ajamiseen.

– Laajapohjaisen parlamentaarisen valmistelun avulla on aiemmin pystytty tuottamaan isoja uudistuksia, toivottavasti se onnistuu nytkin.

– Uudistuksen linjaukset valmistuvat ensi vuoden lopussa, mutta toteuttaminen jatkuu yli hallituskauden.

Lue lisää jatkuvasta oppimisesta