Kolmannes Norjan puolalaisista välttelee verottajaa
Valtaosa Norjassa työskentelevistä EU:n uusien jäsenmaiden kansalaisista on puolalaisia. Viime vuonna virallisin paperein Norjassa työskenteli 55 000 EU:n uusien jäsenmaiden kansalaista, ja heistä puolalaisten osuus oli 71 prosenttia. Kuudennes puolalaisista työntekijöistä oli naisia.
Luvut ilmenevät äskettäin julkaistusta norjalaisesta tutkimuksesta. Sen mukaan kolmannes Norjassa työskentelevistä puolalaisista ei maksa tuloveroa Norjaan, eikä Puolaan. Enemmistö maksaa tuloveronsa Norjaan, vajaa kymmenesosa Puolaan.
Miehistä peräti 93 prosenttia työskentelee rakennuksilla. Pieni määrä puolalaisia miehiä on sijoittunut kuljetus- ja asennustöihin.
Naisista kolme neljäsosaa hankkii tulonsa siivoojina. Työllistäjinä toimivat pääasiassa kotitaloudet. Siivoustöitä tekevistä naisista peräti 71 prosenttia laistaa veronmaksun. Iso enemmistö puolalaisista siivoojista työskentelee ilman virallista työlupaa.
Selvityksen tekijät korostavat, että verotusta ja työn laillisuutta koskevat luvut ovat pikemmin suuntaa-antavia kuin tarkkoja. Vaikka tutkijat lupasivat pitää yksilölliset tiedot luottamuksellisina, he olettavat, että osa vastaajista on antanut työnsä laillisuudesta ja veroistaan kaunistellun kuvan.