Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Kohtuuvuokraisten vuokra-asunt…

Uutinen

Kohtuuvuokraisten vuokra-asuntojen tuotantoa lisättävä (16.8.1999)

SAK on huolissaan ensi vuodelle kaavaillun vuokra-asuntotuotannon riittävyydestä. SAK:n hallitus sai maanantaisessa kokouksessaan selvityksen selvitysmies Peter Fredrikssonin asuntomarkkinoita ja asuntopolitiikkaa käsittelevästä valmistelutyöstä.

SAK edellyttää erityisesti vuokra-asuntotuotannon voimakasta lisäämistä paikkakunnilla, joilla on puutetta kohtuuvuokraisista asunnoista ja asuntojen puute estää avointen työpaikkojen täyttymistä. SAK:n mielestä asuntojen kokonaistuotannon tulisi vuositasolla olla 35 000 asunnon tuntumassa. Ensi vuoden asuntolaina ja korkotukivaltuuksilla käynnistettävä 13 000 arava-vuokra-asunnon tuotanto ei SAK:n mielestä ole riittävä, vaan kokonaistuotannosta pääosan tulee olla asuntolainoitettuja kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja.

SAK:n hallituksessa pidettiin myös välttämättömänä, että kaavoitetun ja rakennettavaksi sopivan tonttimaan tarjonta turvataan pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa. Keskustelussa nostettiin esille mm. mahdollisuus vauhdittaa tonttimaan myyntiä verotuksellisin keinoin.

SAK ottaa yksityiskohtaisemmin kantaa asuntopolitiikan linjauksiin ja mm. keskusteluun asuntolainojen korkovähennysoikeudesta ensi viikon loppupuolella.

SAK:n hallitus hyväksyi kokouksessa omalta osaltaan kesäkuun lopussa syntyneen työmarkkinakeskusjärjestöjen esityksen eläkkeelle siirtymistä myöhentävistä ja työssä jaksamista edistävistä toimista (ns. eläkeputkea koskeva ratkaisu).

Hallitus sai kokouksessaan myös selvityksen viime tuloratkaisun yhteydessä sovitun henkilöstörahasto-työryhmän johtopäätöksistä. Hallitus totesi raportin selkiyttävän henkilöstörahastojen merkitystä ja käyttömahdollisuuksia yrityksissä. Keskustelussa korostettiin voimakkaasti rahastojen merkitystä talouden vakautta edistävinä suhdannepuskureina ja pidettiin tärkeänä, että työryhmän esitysten edellyttämät lainmuutokset saadaan nopeasti voimaan.

SAK:n hallitus kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 13. syyskuuta, jolloin käsitellään mm. syksyn tulokierroksen näköaloja ja lähtöasetelmia.

Lisätietoja: Asuntotuotanto: ekonomisti Ismo Luimula, puh. (09) 7721 311 Eläkeratkaisu: sosiaalipoliittinen sihteeri Kaija Kallinen, puh. (09) 7721 333 Henkilöstörahastot: yhteistoimintasihteeri Pentti Vainio, puh. (09) 7721 434