Kiista julkisalojen reformista suistaa Israelia yleislakkoon
Israelissa alkaa todennäköisesti ensi maanantaina yleislakko. Näin arvioivat israelilaiset lehdet eilen osapuolten tuloksettomien neuvottelujen jälkeen. Ammatillinen keskusjärjestö Histadrut on ilmoittanut aloittavansa yleislakon, ellei maan hallitus jäädytä julkisen sektorin hallinnon uudistustaan ja maan parlamentin toukokuussa hyväksymän eläkeuudistuksen toimeenpanoa. Hallitus aikoo yhdistää useita virastoja ja suunnittelee satojen työpaikkojen lopettamista.
Julkisalojen ammattiliitto on viime viikkoina puolustanut jäsentensä työpaikkoja useilla lakoilla. Järjestö on kieltäytynyt hoitamasta valtiovarainministeriön atk-palveluja ja uudistamasta aseenkantolupia edes ammattimaisille vartiointiliikkeille sekä keskeyttänyt arvonlisäveron keräämisen. Lisäksi rahansiirrot sisäministeriöltä paikallishallinnoille on keskeytetty lukuun ottamatta palkkojen maksussa tarvittavia varoja. Pääministeri Ariel Sharonille liittoon järjestäytyneet puhelinvälittäjät eivät ole yhdistäneet puheluita.
Ay-liike on painostanut myös rajoittamalla vienti- ja tuontirahdin käsittelyä lentokentillä ja satamissa. Jos yleislakko alkaa maanantaina, se estää kaikki ulkomaanlennot.
Israelia koskevia uutisia tarjoaa tuoreeltaan muun muassa laadukas sanomalehti Ha’aretz (www.haaretz.com).