Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Kesätyöpaikkoja tarjolla enemm…

Uutinen

Kesätyöpaikkoja tarjolla enemmän kuin aikaisemmin (10.6.1999)

– Tänä kesänä kesätöitä on tarjolla enemmän kuin aikaisemmin, arvioi SAK:n nuorisosihteeri Eija Tanninen. Tilanne on helpottunut varsinkin tämän vuosikymmenen alkupuolelta, jolloin kesätöitä oli erittäin vaikea saada. – Eräillä aloilla kesätyöpaikoista on ensimmäistä kertaa vuosiin päässyt jopa valitsemaan.

Tannisen mukaan kesätyöntekijöitä askarruttavat usein kysymykset muun muassa palkan oikeasta suuruudesta, mahdollisten ilta- ja ylityökorvausten maksamiskäytännöistä, lomakorvauksen merkityksestä ja sen maksamisesta sekä kirjallisen työsopimuksen tärkeydestä.

Tanninen korostaa, että kesätyöntekijän kannattaa ehdottomasti tehdä kirjallinen työsopimus, jossa näkyy työaika, palkka, työtehtävät ja muut työehdot paperilla. Silloin on mahdollisessa ristiriitatilanteessa helppo jälkeenpäin tarkistaa, mistä on sovittu. Työsopimus ei saa olla alan normaalia työehtosopimusta huonompi. Kesätyöntekijöillä on oikeus siis vähintään työehtosopimuksen velvoittamaan alan minimipalkkaan. Joillakin aloilla, esimerkiksi liikealalla, on kuitenkin sovittu minimipalkan alittavasta koululaispalkasta.

– Ennen työsopimuksen allekirjoittamista kannattaa keskustella sopimuksesta työpaikan luottamusmiehen kanssa, Eija Tanninen kehottaakin.

Kesätyöläisellä on oikeus sekä eläkekarttumaan että lomarahoihin ja lomapäiviin. Myös ylityökorvauksiin, sairausloman aikaiseen palkkaan ja työsuojeluun kesätyöntekijällä on oikeus. Nuoren työntekijän työsuojelusta on jopa olemassa erillinen laki. Työsuojeluun liittyvissä kysymyksissä voi kääntyä työpaikan luottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun puoleen.

Eija Tanninen neuvoo kesätyössä olevia ottamaan rohkeasti yhteyttä luottamusmieheen tai työsuojeluvaltuutettuun, jos jokin asia työpaikalla askarruttaa.

– Luottamusmies valvoo, että työehtosopimuksista, työlainsäädännöstä ja sosiaalilainsäädännöstä pidetään kiinni työpaikoilla. Luottamusmieheltä kannattaa kysyä neuvoa kaikissa työhön liittyvissä kysymyksissä. Hän on yleensä työpaikan paras asiantuntija, joka on perehtynyt nimenomaan työelämän asioihin. Jos työpaikalla ei ole luottamusmiestä, kannattaa neuvoa pyytää työkavereilta tai ammattiliitosta.

Työpaikkaan ja työoikeuksiin liittyvissä ongelmissa voi soittaa SAK:n maksuttomaan palvelupuhelimeen. Se palvelee arkisin kello 9-15. Puhelinnumero on 0800-179 279.

Lisätietoja: nuorisosihteeri Eija Tanninen, puh. (09) 7721 412, 050 1348