Kemikaaleille altistuu Suomessa miljoona työntekijää
Tänään maanantaina vietetään kansainvälistä työturvallisuuspäivää, jonka teemana on turvallinen kemikaalien käyttö työpaikoilla.
Kemikaaleille altistuminen on syy moniin ammattitauteihin. Paras tapa torjua altistumista on riskien huolellinen arviointi, korostetaan SAK:n työsuojelutavoitteissa.
SAK:n työympäristöasiantuntija Raili Perimäki sanoo, että parasta työsuojelua on lakien ja määräyksien noudattaminen ja työsuojeluosaamisen pitäminen ajan tasalla. Erityisesti pienten ja keskisuurten työpaikkojen osaamisessa on puutteita.
– Työtapaturmat ja työkyvyttömyyseläkkeet vähenevät, yritykset säästävät ja eläköitymisikä nousee, Perimäki luettelee kunnossa olevan työsuojelun hyötyjä.
Työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan kemikaaleille altistuu Suomessa jossain määrin noin miljoona työntekijää. Kemikaaleille altistuminen on syy moniin ammattitauteihin ja työperäisiin sairauksiin, kuten ihottumiin ja hengitystieoireisiin. Pahimmillaan liuotinaineille altistuminen aiheuttaa aivosairauksia.
SAK julkisti maaliskuussa uusitut työsuojelutavoitteensa. Kansainvälisen työjärjestön ILOn työturvallisuuspäivää vietetään nyt 19. kerran maailmanlaajuisesti.