Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Kansalaistoiminnan ja nuorisot…

Uutinen

Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma käynnistyy Nurmijärvellä

Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) laajenee syksyllä 2002 Nurmijärvelle, Kiljavan opistoon. Humakin Nurmijärven yksikössä ensi syksynä käynnistyvä kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelma antaa valmiudet toimia erilaisissa kansalaistoiminnan ja nuorisotyön ohjaus-, koulutus-, suunnittelu ja esimiestehtävissä sekä kotimaassa että kansainvälisissä toimintaympäristöissä.

Ensimmäisenä vuonna sekä nuorisoasteen koulutuksessa että aikuiskoulutuksessa aloittaa 20 opiskelijaa. Nuoret valmistuvat tutkintoonsa jouluna 2005 ja aikuispaikoilla opiskelevat vuosina 2004-2005. Haku opiskelupaikkoihin alkaa kevään yhteisvalinnan yhteydessä.

Nurmijärven yksikön taustayhteisöllä, Kiljavan opistolla on vankka kokemus työelämän kehittämisestä ja työmarkkinoilla toimivien järjestöjen kouluttamisesta. Opiston erityisiä osaamisalueita ovat ammattiyhdistystoiminta, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, kansainvälinen toiminta, työyhteisöjen kehittäminen, järjestötiedotus ja uusmedia sekä ajankohtaiset työelämän kehittämishaasteet.

Nurmijärven koulutusyksikön tavoitteena on tukea aktiivista ja osallistuvaa kansalaisuutta. Se tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden hankkia asiantuntemusta kansalais- ja järjestötoiminnasta, projektityöskentelystä ja kansainvälisestä yhteistyöstä. Yksikön opiskelija voi halutessaan käyttää hyväksi mahdollisuutta erikoistua työelämän ja ammattiyhdistysliikkeen toimintaan sekä niiden kehittämishaasteisiin.

Jo pelkästään SAK:laisessa ammattiyhdistysliikkeessä avautuu lähivuosien aikana satoja toimitsijatehtäviä, joten kysyntää järjestötoiminnan osaamiselle tulee olemaan myös ay-kentässä.

Tutkintoon tähtäävä aikuiskoulutus

Työelämässä olevat aikuiset voivat suorittaa ammattikorkeakoulututkinnon muuntokoulutuksena. Tutkinto räätälöidään suoritettavaksi työn ohessa 2-2 vuodessa (80-100 ov). Aikuisopiskelijoiden koulutus toteutetaan monimuoto-opiskeluna, joka sisältää lähiopetusta, itsenäistä työskentelyä, verkkokursseja ja työoppimista. Opiskelijoilta edellytetään toisen asteen ammatillinen koulutus tai ylioppilastutkinto, vähintään neljän vuoden kokemus järjestötyöstä sekä muualla suoritettuja alan opintoja.

Lisätietoja

Lisätietoja antavat opettajat Pauli Kurikka (09) 276 2725 ja Hanna Laitinen (09) 276 2728 sekä opintosihteeri Eija Vihtkari (09) 276 2750. Sähköpostit: etunimi.sukunimi@humak.edu. Lisätiedot Internetistä www.humak.edu ja www.kio.fi.