Kansainvälinen ay-liike arvosteli rajusti WTO:n kokousta

14.11.2001 18:26
SAK

Uudesta kolmivuotisesta WTO:n kauppakierroksesta syntyi sopu

Maailman kauppajärjestön WTO:n kokous Qatarin Dohassa pääsi lopulta sovintoon uudesta kauppakierroksesta, joka päättyy vuoden 2004 lopussa. Kokousta jatkettiin vielä tiistaina, vaikka sen oli määrä päättyä jo maanantaina.

Kokous hyväksyi viikonlopun aikana Kiinan ja Taiwanin WTO:n uusiksi jäseniksi. Suurista maista enää Venäjä on järjestön ulkopuolella ja senkin jäsenyydestä käydään jo neuvotteluja.

Vapaiden ammattiyhdistysten kansainvälisen liiton VAKL:n pääsihteeri Bill Jordan arvosteli WTO:n kokousta kovasanaisesti. Kokous ei hänen mukaansa ryhtynyt mihinkään merkittäviin toimenpiteisiin globalisaation epäoikeudenmukaisten piirteiden poistamiseksi. Jordanin mukaan ay-liikkeen WTO:hon kohdistuvaa kampanjointia jatketaan siihen saakka, kunnes WTO ottaa toiminnassaan riittävästi huomioon myös kehitykseen, työvoimaan ja sukupuolten tasa-arvoon liittyviä sekä sosiaalisia ja ympäristökysymyksiä.

Kansainvälinen ammattiyhdistysliike on seurannut muutenkin tiivisti WTO:n kokousta. Sen keskeinen vaatimus Dohan kokoukselle on ollut, että työntekijöiden perusoikeuksien suojelemista ryhdytään WTO:ssa selvittämään. SAK on pitänyt tärkeänä, että Kansainvälisen työjärjestön ILO:n ja WTO:n välille perustetaan yhteinen, pysyvä foorumi käsittelemään kauppaa ja työntekijöiden perusoikeuksia.

WTO:n kokoukseen osallistui 142 jäsenmaan lisäksi kolmisenkymmentä tarkkailijajäsentä ja vajaat neljäkymmentä kansainvälistä järjestöä. Osa kansalaisjärjestöjen edustajista - myös pääsihteeri Bill Jordan ja parikymmentä muuta ay-liikkeen edustajaa - järjesti ennen kokouksen avajaisia mielenosoituksen, jossa arvosteltiin kansalaisjärjestöjen vähäistä merkitystä WTO:n toiminnassa.

SAK:n ekonomisti Peter J. Boldt osallistui kokoukseen Suomen valtuuskunnan asiantuntijajäsenenä. Ohessa otteita Boldtin raporteista kokouksen kulusta.

Torstai 8.11.2001
Perjantai 9.11.2001
Lauantai 10.11.2001
Sunnuntai 11.11.2001
Maanantai 12.11.2001
Tiistai 13.11.2001
Lisää WTO:n kokouksesta

Vapaiden ammattiyhdistysten kansainvälinen liitto VAKL
Maailman kauppajärjestö WTO

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.