”Kaikkien työtä tarvitaan” – Pääluottamusmies Kati Pussinen kaipaa kunta-alalle tasapuolista kohtelua palkankorotuksissa

 – Että kaikki saisivat jotain eikä rahaa jaettaisi vain tietyille henkilöille tai henkilöstöryhmille, Kati Pussinen sanoo.

Pussinen on viime kesäkuusta alkaen edustanut päätoimisesti noin 600:aa Joensuun kaupungin työntekijää. Aiemmin hän toimi varhaiskasvatuksessa luottamusmiehenä.

Keskusteluissa työntekijöiden kanssa on käynyt ilmi, että varsinkin kuntien paikallisen järjestelyvaraerän jako herättää kysymyksiä oikeudenmukaisuudesta, vaikkei kyse isosta potista olekaan.

– Viime keväänä tosi paljon tästä asiasta puhuttiin ja kyseltiin luottamusmiehiltä, että keille kaikille siitä paikallisesta erästä maksetaan, kuinka paljon ja millä perusteilla.

Monenkirjava porukka, jossa paljon pienipalkkaisia

Pussisen edustama työntekijäjoukko on sekalainen seurakunta: työtehtäviä ja ammattinimikkeitä on laidasta laitaan. Moninaisuus on vahvuus, joka auttaa näkemään Joensuun kaupungin toiminnan kokonaisuutena. Toisaalta eri henkilöstöryhmät kuuluvat eri keskusjärjestöjä edustaviin ammattiliittoihin, joilla voi olla erilaisia tavoitteita. 

– Juuri paikallisen erän jakamisessa huomaa, miten haasteellista on, kun on monta sopijajärjestöä edustamassa työntekijöitä, kertoo Pussinen.

Kunnissa paikallisen erän jaosta päättääkin viime kädessä työnantaja, eli perälautaa, joka takaisi kaikille palkansaajille edes jotakin, ei ole.  

– Paikallinen sopiminen on hyvä asia, mutta pitää olla kunnon pohjataso, jonka päälle voi sopia. Järjestelyvaraerän jaossa olisi hyviä elementtejä, käytännössä se ei kuitenkaan ole jakautunut kovin tasapuolisesti.

Tasapuolisuuden lisäksi palkkauksessa tarvitaan kuoppakorotuksia.

– Moni on tosi pienipalkkainen. Esimerkiksi osa-aikaisella koulunkäynninohjaajalla käteen voi jäädä 800–900 euroa kuukaudessa. Kun ottaa huomioon kasvavat bensakulut ja Pohjois-Karjalan etäisyydet, niin kysymys on, kannattaako tulla töihin ollenkaan, kuvailee Pussinen JHL:n joensuulaisten jäsenten tuntemuksia.

Mikään ammattiryhmä ei ole pelkkä kuluerä

Erityisen epävarmassa asemassa ovat perhepäivähoitajat, joille pitäisi Kati Pussisen mielestä neuvotella työehtosopimuksessa kuukausipalkka, koska nyt heidän palkkansa on sidottu hoidettavien lasten määrään, johon he eivät itse voi vaikuttaa.

– Ja vaateraha pitäisi saada kirjattua työehtosopimuksiin varhaiskasvatuksen takia, koska siellä ei työnantajalta tahdo paikallisesti sopimalla saada suojavaatteita. Sillä alalla pitäisi myös päästä eroon ilmaisesta varallaolosta ja koko ajan muuttuvista vuorolistoista.

Yleisenä kuntatyöntekijöiden toiveena ovat myös joustavammat työajat.

– Haluttaisiin joustoa varsinkin perhevapaisiin ja mahdollisuus lyhyempään työaikaan.

Vaikka palkalla on suuri merkitys, kaikkea ei mitata rahassa. Pussinen on huomannut, että moni kokee arvostuksen puutetta. 

– Puistotyöntekijät ovat puhuneet, että heitä usein pidetään vain kulueränä. Mutta jos pihat ja linja-autopysäkit jäisivät hiekoittamatta, miten kalliiksi se tulisi. Nyt on nostettu tiettyjä ammattiryhmiä esiin, mutta unohdettu, että tarvitaan myös ruokahuoltoa, siivouspalvelua, katujen auraamista. Meidän kaikkien työtä tarvitaan.

JHL:n Kristian Karrasch: ”Kunta-alan veto- ja pitovoimaa täytyy vahvistaa”

Kunta-alalle tarvitaan usean vuoden palkkaohjelma, jotta sen töihin riittää jatkossakin tekijöitä.

– Alan veto- ja pitovoimaa täytyy vahvistaa. Pienten palkkojen lisäksi ongelmina ovat henkilöstön vähäinen määrä ja työn heikko organisointi, sanoo JHL:n neuvottelujohtaja Kristian Karrasch. 

Kuntien, valtion ja kirkon työehtosopimukset päättyvät helmikuun lopussa. JHL:n lähtökohta neuvottelukierroksella on, että korotusten tulisi vahvistaa etenkin pienipalkkaisten asemaa. 

– Kaikki työ on arvokasta, ja arvostuksen pitäisi näkyä palkassa. Meidän jäsenillä kuukausipalkka on tyypillisesti 1800–2500 euron välimaastossa, ja viesti heiltä on ollut, että ostovoima jää jälkeen, kun hinnat nousevat.

Pienipalkkaisten asiaa auttaisivat euromääräiset yleiskorotukset. Asiaa vaikeuttaa se, että korotusten yleislinjan määrittävässä pääneuvottelijoiden ryhmässä alan palkansaajien edustajat eivät ole aina samanmielisiä.

– Tavallisesti Akava haluaa korotuksiin prosenttilinjan. Nykyisessä kunta-alan ratkaisussa sovittiin toiseen korotukseen kompromissina sekalinja, sanoo Karrasch.

Normaalien neuvotteluasioiden lisäksi auki on merkittäviä kysymyksiä, jotka liittyvät hyvinvointialueiden perustamiseen. Kristian Karrasch taustoittaa kiharaista tilannetta:

– Muun kuin sote-väen sopimusrakenne täytyy vielä sopia. Jännitteitä ja eri näkemyksiä on myös palkansaajapuolella siinä, mikä on kuntien ja hyvinvointialueitten tes-rakenteen välinen suhde. Neuvottelevatko kunnat ja hyvinvointialueet samassa pöydässä vai eivät? 

55 työehtosopimusta neuvoteltavana

JHL neuvottelee yhteensä 55 työehtosopimusta. Suurimmat, joissa kaikissa työnantajaliittona on vuodenvaihteessa nimensä muuttanut Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT ovat:

• SOTE-sopimus, jonka piirissä on noin 180 000 sosiaali- ja terveysalan työntekijää uusilla hyvinvointialueilla.
• KVTES, jonka piirissä on noin 120 000 kunta-alan työntekijää pois lukien muun muassa sote- ja opetusala. 
• OVTES, jonka piirissä on 80 000 kunnalliseen opetushenkilöstöön kuuluvaa työntekijää.

Mikko Nikula

Seuraa liittojen työehtoneuvottelujen etenemistä SAK:n kokoamasta listasta.

Päivitetty klo 13.46: Lause muotoiltu uudestaan ja lisätty  työehtosopimuksiin ja varhaiskasvatus: Ja vaateraha pitäisi saada kirjattua työehtosopimuksiin varhaiskasvatuksen takia, koska siellä ei työnantajalta tahdo paikallisesti sopimalla saada suojavaatteita. Sillä alalla pitäisi myös päästä eroon ilmaisesta varallaolosta ja koko ajan muuttuvista vuorolistoista.