Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Jopa 400 000 virolaista tulisi…

Uutinen

Jopa 400 000 virolaista tulisi Suomeen (4.9.2000)

Useampi kuin joka kolmas (36 %) virolainen pitää todennäköisenä, että käy Suomessa ainakin aika ajoin töissä, jos Viron EU-jäsenyys toteutuu. Tämä merkitsee, että lähes 400 000 virolaista uskoo erittäin tai melko todennäköisesti työskentelevänsä aika ajoin Suomessa. Määrä on kasvussa: kaksi vuotta sitten työssäkäyntiä Suomessa piti todennäköisenä vain noin neljännes virolaisista (28 %). Joka kuudes (15 %) pitää vähintään melko todennäköisenä, että muuttaisi Suomeen myös pidemmäksi ajaksi. Tämä merkitsee noin 180 000 virolaista.

Tiedot käyvät ilmi Suomen Gallupin tutkimuksesta, jossa selvitettiin virolaisten halukkuutta tulla Suomeen töihin sekä virolaisten työmarkkinapoliittisia mielipiteitä. Tutkimukseen haastateltiin maalis-huhtikuussa 998 virolaista ja tutkimusaineisto edustaa 15-74-vuotiasta väestöä eli noin 1,1 miljoonaa virolaista. Vastaava tutkimus tehtiin myös vuonna 1998.

Monille virolaisille ajatus ulkomailla työskentelystä näyttää olevan pikemminkin tosiseikkojen tunnustamista kuin toiveajattelua. Vaikka useampi kuin joka kolmas pitää työskentelyä Suomessa todennäköisenä, vain hiukan reilu neljännes (28 %) ilmoittaa olevansa suoranaisesti halukas tulemaan Suomeen töihin.

Saksan työmarkkinat houkuttelevat virolaisia eniten. Työskentelyn Saksassa valitsisi ensisijaisesti 17 prosenttia virolaisista. Suomi ja Ruotsi houkuttelevat virolaisia kutakuinkin yhtä paljon: ensisijaisesti Suomen valitsisi noin joka kymmenes (9 %) eli noin 100 000 virolaista.

Suomeen töihin haluavat ovat enimmäkseen alle 25-vuotiaita, opiskelijoita ja työttömiä. Viron venäläiset ovat innokkaampia töihin tulijoita kuin virolaiset: venäjänkielisistä 38 prosenttia voisi tulla Suomeen töihin, vironkielisistä 24 prosenttia. Halukkuus sekä ajoittaista Suomessa työskentelyä että Suomeen muuttamista kohtaan on kasvanut vuodesta 1998.

Työtehtävistä myyntityö kiinnostaa virolaisia edelleenkin eniten (12 %), vaikka kiinnostus sitä kohtaan onkin hieman vähentynyt. Virolaisia kiinnostavat Suomessa myös muut palvelualan tehtävät (11 %), hoitoala (11 %) sekä tekniikan alan työt (11 %). Todennäköisimpiä Suomeen töihin tulevia kiinnostavat myös erilaiset rakennusalan tehtävät. Kiinnostus korkea-asteen koulutusta vaativia asiantuntijatehtäviä kohtaan on hiukan lisääntynyt vuodesta 1998. Nyt joka kymmenes virolainen haluaisi päästä Suomessa korkeaa koulutusta vaativiin töihin.

Lähes joka toinen ottaisi palkan pimeänä.

Huomattava osa virolaisista olisi tarvittaessa valmis ottamaan palkan vastaan pimeänä (40 %) ja tekemään ylitöitä niin paljon kuin työnantaja haluaa (44 %). Neljännes (23 %) suostuisi tekemään työtä ilman irtisanomissuojaa. Osa-aikatyöhön on valmis 43 prosenttia ja lyhyisiin työsuhteisiin 38 prosenttia virolaisista. Enemmistö (57 %) virolaisista sanoo, että palkkatason pitäisi olla samaa tasoa kuin suomalaisten. Kuitenkin reilu neljäsosa (28 %) tyytyisi suomalaisia alempaan palkkatasoon. Alempaan palkkaan tyytyvien osuus on kasvanut kahden vuoden takaisesta.

Ay-liikkeeltä odotetaan paljon.

Odotukset ay-liikettä kohtaan ovat Virossa suuria, sillä miltei kaikki vastaajat (93 %) uskovat, että Virossa pitäisi olla vahva ja laajoihin työehtosopimuksiin kykenevä ammattiyhdistysliike. Virolaisten käsitys asiasta on voimistunut kahden vuoden aikana kahdeksalla prosenttiyksiköllä. He ilmoittavat lähes yhdessä rintamassa, että Viron tulisi hakea oppia ja mallia Pohjoismaista siitä, miten työnantajia ja -tekijöitä koskevista asioista neuvotellaan ja sovitaan. Tärkeä avaus tähän suuntaan oli metallialan työmarkkinaosapuolten ns. elokuun kihlaus viime torstaina, jossa osapuolet sopivat mm. ryhtyvänsä neuvottelemaan työehtosopimuksesta Viron metallialalle.

Valtaosa vastaajista (88 %) ilmoittaa, että ”Viron ammattiyhdistysliikkeen tulisi pitää huolta siitä, ettei Virosta koskaan tule EU:n halvan työvoiman maata.” Virolaiset suhtautuvat EU-jäsenyyteen ja ammattiyhdistysliikkeen tulevaisuuteen positiivisesti, sillä yli puolet (60 %) pitää vähintäänkin melko todennäköisenä, että ay-liikkeen asema vahvistuu Virossa mahdollisen jäsenyyden myötä.

Virolaiset eivät osaa kovin hyvin arvioida maansa ammattiyhdistysliikkeen nykytilaa, sillä ei osaa sanoa -vastausten osuus on melko suuri. Epätietoisten osuus on kuitenkin vähentynyt vuodesta 1998. Virolaiset ovat alkaneet ottaa kantaa ay-liikkeeseensä ja ainakin ensi vaiheessa kriittiset mielipiteet näyttävät yleistyvän.

Virolaisten käsitykset mahdollisen EU-jäsenyyden seurauksista ovat ristiriitaisia. Enemmistö (65 %) pitää palkkojen kohoamista muiden EU-maiden tasolle epätodennäköisenä ja otaksuu sosiaalisen ja taloudellisen eriarvoisuuden lisääntyvän entisestään. Samaan aikaan puolet väestöstä (50 %) arvioi sosiaaliturvan paranevan EU-jäsenyyden seurauksena. Työllisyyden parantumiseen luottaa 41 prosenttia väestöstä.

Suomalaiset suhtautuvat suhteellisen myönteisesti Viron EU-jäsenyyteen: joka toinen (51 %) pitää jäsenyyttä hyvänä asiana ja vain joka viides (19 %) kokee ajatuksen huonoksi. Kriittisyys kuitenkin kasvaa kun pohditaan jäsenyyden mahdollisia seurausvaikutuksia. Vajaa puolet (42 %) suomalaisista pelkää jäsenyyden vaikuttavan kielteisesti työllisyyteen ja reilu kolmasosa epäilee mm. palkkatason ja työehtojen heikentyvän Suomessa (36 %). Huoli mahdollisista seurausvaikutuksista on lisääntynyt itä-laajentumisesta käydyn keskustelun myötä.

Lisätietoja: Suomen Gallupin tutkimusjohtaja Juhani Pehkonen, puh. 040 557 2393 SAK:n osastopäällikkö Eero Heinäluoma, puh. (09) 7721 340 tai 0400 463 870