Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset JHL:n Santamäki-Vuori: Kolmika…

Uutinen

JHL:n Santamäki-Vuori: Kolmikanta voi näivettyä ilman tupoja

Tuire Santamäki-Vuori. Palkkatyöläinen 7-2007. Kuva: Tuulikki Holopainen.

Palkkatyöläinen 7/2007

JHL:n puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori toivoo, että tupoja ei olisi lopullisesti heitetty romukoppaan. Keskitetyt sopimukset ovat paras keino taata riittävän suuret yleiskorotukset kaikille palkansaajille. Tupot ovat hänen mukaansa tärkeitä myös toisesta syystä.

&#;8211 Esimerkiksi työlainsäädäntöön liittyviä asioita voidaan edistää vain tupojen yhteydessä. Jos siirrymme liittokohtaiseen sopimiseen pysyvämmin, pelkään että kolmikantaisuus näivettyy. Työmarkkinajärjestöt eivät enää olisi tasavertainen ja aloitteellinen osapuoli lainvalmistelussa, vaan niiden mielipidettä vain kuultaisiin ja hallitus tekisi yksipuolisesti ratkaisut.

SAK:n suurinta jäsenliittoa johtavaa Santamäki-Vuorta on haastateltu uudessa Palkkatyöläinen-lehdessä. Lehden muita juttuja ovat mm.

  • Pääkirjoitus: Paikallinen sopiminen on myös viestinnällinen haaste
  • Päätoimittajan kolumni: Varo Wikipediaa
  • Arto Ojalan kolumni: Aito liittokierros?
  • Teema: WC-paperin tie

Lue lisää Palkkatyöläisen verkkolehdestä osoitteessa www.palkkatyolainen.fi.