Jätetään ara-asunnot niitä tarvitseville
Hänen mukaansa vähävaraisia asuu merkittävissä määrin markkinaehtoisissa vuokra-asunnoissa, joissa korkeat vuokrat maksetaan yhteiskunnan tuilla. Kun henkilö menee töihin, tuet poistuvat ja korkea vuokra pitää maksaa itse. Tämä aiheuttaa kannustinloukun.
Ympäristöministeriö julkaisi vuonna 2014 raportin Näkökulmia ara-vuokra-asumiseen, jossa tätäkin asiaa selvitettiin. Suomen asuntokannasta 14 prosenttia (vähän alle 400 000 asuntoa) on valtion tukemia ara-vuokra-asuntoja. Asukkaat valitaan sosiaalisin ja asunnon tarpeeseen liittyvin perustein. Kun kerran on asunnon saanut, tilannetta ei pääsääntöisesti arvioida uudestaan, vaikka Aran ohjeet mahdollistaisivatkin määräaikaiset vuokrasopimukset.
Raportti osoittaa, että vertailtaessa asuntokuntien keskituloa eri hallintamuotojen suhteen, se on alhaisin ara-vuokra-asunnoissa. Tilanne on sama, jos tarkastellaan keskituloa kulutusyksikköä kohti. Näin tarkasteltuna järjestelmä toimii. Toisenlainen kuva piirtyy tarkasteltaessa asuntokuntien jakautumista tulodesiileihin, siis kymmeneen eri tuloryhmään. Koko maan tasolla vajaat 6 prosenttia ara-vuokra-asuntojen asuntokunnista kuuluu kahteen ylimpään tulodesiiliin, yhteensä 20 000 asuntokuntaa. Pääkaupunkiseudulla kahden ylimmän desiilin osuus on 9 prosenttia eli yhteensä 10 000 asuntokuntaa.
Voidaan väittää, että ongelma on marginaalinen. Kun otetaan tarkasteluun pääkaupunkiseutu ja viiden ylimmän tulodesiilin asuntokuntien osuus ara-asujista, se onkin jo 35 prosenttia. Siis yli kolmannes asujista edustaa viittä ylintä tuloluokkaa. Tämä ei ole alkuperäisen tarkoituksen mukaista, ei järkevää, eikä oikeudenmukaista asuntojen todellisia tarvitsijoita kohtaan. Uusien tarvitsijoiden tilannetta heikentää myös vähäinen vaihtuvuus, joka esimerkiksi Helsingin kaupungin omistamissa asunnoissa on vain reilut 9 prosenttia.
Raportissa haastatellut asiantuntijat ja omistajat olivat kiteytettynä sitä mieltä, että kun joku on kerran saanut asunnon ja maksaa vuokransa, on kaikille parasta, että muutoksia ei tapahdu. Vaihtuvuus lisää työtä omistajien päässä ja asuinalueilla asukkaiden vaihtuvuus kasvaisi. Se ei selvinnyt, mikä olisi sopiva vaihtuvuuden taso. Vuonna 2013 nimittäin 850 000 suomalaista muutti.
Ara-asuntoja tarvitaan lisää kasvukeskuksiin, samoin tarvitaan malli, joka kohdistaa asunnot tarvitsijoille. Määräaikaisuutta selkeämpi malli voisi olla vaikka sellainen, jossa asukas olisi 3–4 vuoden välein velvollinen selvittämään tilanteensa suhteessa valintakriteereihin, ja jos ehdot eivät täyty, olisi vuosi aikaa etsiä uusi asunto. Tällä hetkellä edullisen ara-vuokran kautta tuetaan hyvin toimeentulevia asuntokuntia. On aiheellista kysyä, onko tämä oikeudenmukaista.
Juha Kostiainen
Kirjoittaja on YIT:n kaupunkikehityksestä ja yhteistyösuhteista vastaava johtaja sekä Tampereen yliopiston kaupunkiseutujen strategisen kehittämisen dosentti.
