Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset Jalkapallobisneksessä on yhä v…

Uutinen

Jalkapallobisneksessä on yhä vakavia epäkohtia

Reilu peli, samat säännöt -kampanjajuliste.

Toukokuussa käynnistynyt Reilu peli, samat säännöt -kampanja pyrkii lisäämään kuluttajien tietoisuutta urheiluvälinetuotannon työoloista erityisesti jalkapallotuotannossa. Kaksivuotisen kampanjan takana ovat Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK, Suomen Palloliitto ja Reilun kaupan puolesta ry.

Jalkapalloteollisuudessa on saatu paljon aikaan sitten vuoden 1996 skandaalin, kun paljastui, että Englannissa pelatun EM-turnauksen palloja oli teetetty pakistanilaisilla lapsilla.

Vuonna 1997 aikaansaatuun Atlantan sopimukseen tuli mukaan 58 urheiluvälinevalmistajaa, joukossa muun muassa Adidas, Mitre, Nike, Reebok ja Puma. Sopimuksen allekirjoittajat sitoutuivat ostamaan välineitä vain sellaisilta valmistajilta ja alihankkijoilta, jotka eivät käytä lapsityövoimaa. Työvoiman muut perusoikeudet jäivät kuitenkin sopimuksen ulkopuolelle.

– Jalkapalloiluun liittyvässä vaatteiden, jalkineiden ja varusteiden tuotannossa on edelleen vakavia epäkohtia, joiden poistaminen ja konkreettisten parannusten saaminen alan työntekijöiden oloihin on osoittautunut erittäin vaikeaksi, totesi SAK:laisen Kemianliiton puheenjohtaja Timo Vallittu tänään SASK:n Kuningas jalkapallo ja köyhät työläiset -seminaarissa.

Pahimpia ongelmia ovat Vallitun mukaan kolmannen maailman alihankintamaiden halpatyövoimalle maksettavat palkat, kohtuuttomat työolot ja työajat sekä ihmis- ja ammattiyhdistysoikeuksien loukkaukset, joista tihkuu säännöllisesti tietoja julkisuuteen.

– Urheiluvälinebisneksen arvo oli noin 58 miljardia dollaria vuonna 2002. Bisnekselle on tunnusomaista, että tunnetuimmat merkit – joita ovat esimerkiksi Nike, Adidas, Mizuno, Reebok, Puma ja Asics – ovat vain brändejä, joilla ei yleensä ole omia tuotantolaitoksia, vaan tuotteet teetätetään sopimusvalmistajilla eri puolilla maailmaa. Kilpailutus on kovaa ja valmistajat vaihtuvat usein. Osa alan yrityksistä on edelleen varsin haluttomia lisäämään tuotantoketjunsa läpinäkyvyyttä.

Kansainvälisen ay-liikkeen tavoitteena on ollut koko urheiluvaate- ja kenkäteollisuuden kattava globaalisopimus työntekijöiden perusoikeuksista. Urheiluyrityksiä edustava WFSGI on kuitenkin ollut haluton tekemään asiasta sopimusta, minkä vuoksi ay-liike on käynyt neuvotteluja suoraan alan keskeisten yritysten kanssa. Neuvottelut ovat edenneet vaihtelevasti ja toistaiseksi merkittävin saavutus on ollut Niken suostumus sopimusvalmistajiensa luettelon julkistamiseen.

Kemianliitto sponsoroi eettisesti kestävät vaatteet tyttöjen jalkapallojoukkueelle

Kemianliitto julkisti SASK:n seminaarin yhteydessä sponsorisopimuksensa itähelsinkiläisen Puotinkylän Valtin 10-vuotiaiden tyttöjen Villikissat-jalkapallojoukkueen kanssa. Sponsorointi koostuu vaate- ja varustehankinnoista. Kemianliiton tavoitteena on ollut varustaa joukkue tuotteilla, jotka ovat taatusti valmistettu eettisesti moitteettomissa tuotanto-olosuhteissa.

Liiton tavoitteena oli varustaa joukkue kotimaisilla tuotteilla, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Lajin keskeisistä tuotteista esimerkiksi palloja ja jalkapallokenkiä ei valmisteta Suomessa. Joukkueelle on tilattu kuitenkin pelipaidat, shortsit, collegeasut, topit ja sukat kotimaisilta valmistajilta. Pelipalloiksi Kemianliitto on hankkinut joukkueelle Reilun kaupan pallot.

Reilu peli -kampanja näkyy myös SAK:n ensi viikolla pidettävässä edustajakokouksessa. Maanantaina 5.6. järjestetään rangaistuspotkukilpailu SAK:n johdon ja Villikissat-joukkueen välillä. Kilpailu käydään Helsingin Messukeskuksen kongressisisäänkäynnin edustalla klo 17.30.

Lisätietoja

Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK

Kemianliitto

Reilu peli, samat säännöt -kampanja