Hyppää sisältöön

s a k·fi Näistä puhutaan Uutiset ITUC vaatii ay-liikkeen kuulem…

Uutinen

ITUC vaatii ay-liikkeen kuulemista finanssikriisin ratkomisessa

ITUC:n pääsihteeri Guy Ryder. Kuva: Tuulikki Holopainen

Ay-liikkeen maailmanjärjestö ITUC varoittaa jättämästä finanssikriisin ratkaisuja niiden tahojen varaan, jotka ovat omalla toiminnallaan kriisin aiheuttaneet.

– Emme hyväksy sitä, että maailmantalouden nykyisen kriisin aiheuttaneella yksityisellä finanssisektorilla olisi sääntelyn uudistamisessa enemmän vaikutusvaltaa kuin sääntelyn purkamisen seurauksista kärsivillä, ITUC:n pääsihteeri Guy Ryder sanoo.

Hän muistuttaa, että ay-liike on pitkään vaatinut maailmanlaajuisen finanssijärjestelmän sääntelyn tiukentamista.

Kansainvälisessä valuuttarahastossa ja Maailmanpankissa valtasuhteita on ITUC:n mielestä muutettava niin, että kehitysmaat tulevat tasavertaisiksi rikkaiden maiden kanssa. Se auttaisi löytämään maailmanlaajuisiin kriiseihin ratkaisuja, jotka ottaisivat huomioon heikoimmassa asemassa olevien maiden tarpeet, ITUC päättelee.

Järjestö julkaisi kannanottonsa muutamaa päivää ennen lauantaina alkavia Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin vuosikokouksia.