Itävallan ÖGB ravistelee rakenteitaan

25.02.2001 17:26
SAK

Itävallan ammatillinen keskusjärjestö ÖGB (www.oegb.or.at) aikoo ravistella ennakkoluulottomasti rakenteitaan, jotta ne vastaisivat työelämässä tapahtuneita muutoksia. Suunnitelman ydinkohtiin kuuluu keskusjärjestön ja sen maakunnallisten johtoelinten vahvistaminen osaamiskeskuksina. Maakuntajärjestöihin keskitettäisiin toiminnan painopisteitä vastaavaa asiantuntemusta.

Liittorajoja on tarkoitus täsmentää niin, että ne vastaavat nykyistä tarkemmin toimialojen rajoja. ÖGB suunnittelee myös tiedotustoimintansa uudistamista.

Valmistelutyön on määrä edetä niin, että ÖGB:n johto saa käsiteltäväkseen konkretisoidun ehdotuksen ensi kesäkuussa. Uudistuksen toteutuksen odotetaan olevan pitkällä vuoden 2003 edustajakokoukseen mennessä.

ÖGB:n suurin liitto, yksityissektorin toimihenkilöliitto GPA, on julkisesti epäillyt, että kaavaillut muutokset heikentävät ay-liikettä. ÖGB:n puheenjohtaja Fritz Verzetnitsch on torjunut epäilyt. Hänen mukaansa uudistusten jälkeen ÖGB:n rakenne noudattaa toimialajakoa samaan tapaan kuin GPA:n nykyinen rakenne.

Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittaneet
ja

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Tilaa tuoreimmat uutisemme sähköpostiisi

Kieli

Näin tietojasi käytetään

Lähettämällä lomakkeen hyväksyt tietojesi käytön kuvauksen mukaisesti.