Israelissa ay-liikkeelle erävoitto kamppailussa vyönkiristystä vastaan
Israelin hallitus lupasi eilen ay-liikkeelle jäädyttää suunnitelmansa supistaa rajusti julkista sektoria. Ammatillinen keskusjärjestö Histadrut puolestaan lykkäsi suurlakkoa, jonka oli määrä alkaa tänä aamuna.
Hallituksen supistusesitys sisältää 10 000 työpaikan lopettamisen, virkamiesten palkkojen alennuksia sekä heikennyksiä rivikansalaisten sosiaaliohjelmiin ja koulutukseen. Puolustuslaitoksen määrärahat on tarkoitus pitää lähes ennallaan.
Suunnitelman toteuttaminen merkitsisi noin 2,2 miljardin euron säästöä valtion menoissa. Suurituloisten marginaaliveroasteen hallitus aikoo pudottaa yli 60 prosentista alle 50 prosenttiin.
Oikeistolainen valtionvarainministeri Benjamin Netanyahu perustelee vyönkiristystä tarpeella virtaviivaistaa kansantaloutta. Israelin bruttokansantulo laski sekä 2001 että 2002 noin prosentin ja samantapaisen alamäen ennustetaan jatkuvan tänä vuonna.
Taantuma johtuu it-alan ja maailmantalouden heikosta kehityksestä sekä Israelin ja Palestiinan alueiden väkivalta-aallon tuhoisasta vaikutuksesta turismiin. ”Ryhdyin valtionvarainministeriksi, koska haluan mullistaa talouden pienentämällä julkista sektoria ja kohottamalla tuottavuutta”, Netanyahu kuvaili äskettäin aikomuksiaan New York Timesissä.
Histadrutin puheenjohtaja Amir Peretz odottaa, että jatkoneuvottelut johtavat molempia osapuolia tyydyttävään lopputulokseen mahdollisesti jo ensi viikolla.
Ajankohtaista Suomen ulkopuolelta toimittanut